Hallitus esittää Itälää Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen

Hallitus on päättänyt esittää europarlamentaarikko Ville Itälää Euroopan tilintarkastustuomioistuimen jäseneksi. Tehtävää kuluvan kauden hoitanut Olavi Ala-Nissilä (kesk.) oli ilmoittanut haluavansa jatkaa tehtävässä.

talous

Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen on jo etukäteen arvostellut nimitystä.

Laaninen totesi alkuviikosta puolueensa nettisivuilla, että Olavi Ala-Nissilän halutaan syrjäyttää tehtävästään poliittisin perustein. Olavi Ala-Nissilän toimikausi päättyy helmikuun lopussa 2012.

EU:n neuvosto nimittää tilintarkastustuomioistuimen jäsenet kuudeksi vuodeksi kerrallaan yksimielisesti ja kuultuaan Euroopan parlamenttia.

Lähteet: YLE Uutiset