Ateistien ruokajakelu Helsingissä loppuu

Pääkaupunkiseudun ateistien Helsingin Kalliossa järjestämä ruokajakelu päättyy tänä syksynä. Viimeisen EU:n elintarvike-erän jakelu alkaa tänään perjantaina Elokolossa Toisella linjalla.

ateismi
Ruokakassi
Juhani Forsman / Yle

Lopettamisen taustalla on puute jaettavaksi saatavista elintarvikkeista, kertoo ruoanjakeluvastaava Kimmo Sundström.

- Maaseutuviraston kautta näitä EU:n elintarvikkeita ei ole enää tulossa avustusjärjestöille ensi vuonna mitään muuta kuin maitojauhetta ja olemme katsoneet, että pelkästään sen jakeleminen ei ole järkevää.

Avustustoiminta alkoi Suomessa keväällä 1996 ja on jatkunut siitä lähtien säännöllisesti keväisin ja syksyisin. Tarve avulle on kuitenkin Sundströmin havaintojen mukaan viime aikoina vähentynyt.

- Kysyntä meidän jakelussa pieneni noin kolmasosan tai jopa puolet ensikertaa viime kevään jakeluvaiheessa eli touko- ja kesäkuussa. Tää saattaa johtua siitä, että avuntarve todellisuudessa on pienentynyt tai sitten se saattaa johtua siitä, että on muita avustusjärjestöjä, joilta avunhakijat mieluummin hakevat apua, jos esimerkiksi tämä valikoima on laajempi tai niitä saa useammin tai muuta sellaista, Sundström arvioi.

Ruokaa luvassa enää kolmena iltana

Sundström uskoo muiden avustusjärjestöjen paikkaavan ateistien ruokajakelun jättämän aukon.

- Tähän maahan kuitenkin jää paljon avustusjärjestöjä edelleen ja ne jakelevat kaupan keskusliikkeiltä ja kaupoilta saatavia elintarvikkeita. Mehän olemme hyvin pieni tekijä tässä, hän toteaa.

Elokolossa järjestetään syys-lokakuussa vielä kolme ruoanjakotilaisuutta perjantai-iltaisin 30.9.,14.10. ja 28.10. Jaossa on vielä syksyn ajan mysliä, puurohiutaleita, makaronia, näkkileipää, hapankorppua, keksejä, pastaa juustokastikkeessa ja maitojauhetta.

Suunnitelmia jakelun käynnistämiseksi uudelleen ei ole, vaikka tuotteita myöhemmin olisikin taas saatavilla.

Lähteet: YLE Helsinki