Luontokeskus Haltia nousee Nuuksioon

Suomen luontokeskus Haltian rakentaminen on päässyt vauhtiin Nuuksion kansallispuiston tuntumassa. Koko Suomen luontoa esittelevä keskus tavoittelee sekä lähi- että kaukomatkailijoita. Yleisölle luontokeskus avautuu vuoden 2013 alussa.

Nuuksio
Luontokeskus Haltia havainnekuva.
Suomen luontokeskus Haltian muoto mukailee pesivää telkkää.Metsähallitus

Kauan kaivattu luontokeskus kohentaa Nuuksion kansallispuiston palveluja rutkasti. Luontonäyttelyn ja ravintolan lisäksi yleisö pääsee halutessaan esimerkiksi melomaan tai luistelemaan läheiselle Pitkäjärvelle.

- Itse minä odotan sitä, että päästään koko Suomelle ja kaikille kansainvälisille vieraille esittelemään koko Suomen luontoa yhden ja saman katon alla. Suomen luonnon helmet, kansallispuistot ja retkeilyreitit. Koko Suomi koettavissa yhdessä paikassa, toimitusjohtaja Timo Kukko hehkuttaa.

Luontokeskuksen toimintaa rahoittaa Metsähallituksen ohella kuusi lähikuntaa. Espoo kustantaa myös lähiteiden kunnostuksen ja miljoonien eurojen investoinnille on tulossa myös vastinetta.

- Me odotetaan tänne 150 000 - 200 000 kävijää vuodessa kaikista eri matkailuryhmistä, kaikki suomalaiset ja kansainväliset vieraat sekä kokous- ja kongressivieraat. Tuntuu hienolta saada tällainen koko Suomen vetonaula tänne Solvallaan, Espoon Matkailun toimitusjohtaja Jaana Tuomi kuvailee.

Uudenlaista puurakentamista

Haltia on valmistuttuaan Suomen ensimmäinen teollisesti valmistetuista puuelementeistä koostuva julkinen rakennus. Materiaalivalinta näkyy kaikissa luontokeskuksen tiloissa.

- Me ollaan sanottu, että tämä on lähtölaukaus julkiseen puurakentamiseen. Sillä on iso merkitys - me uskotaan, että se tuo yhden kokemuksen lisää näyttelyiden ohessa. Keskus on kooltaan 3500 neliömetriä ja tilat on kolmessa kerroksessa. Puu on joka puolella läsnä, seinät on umpipuuta ja muutenkin puuta on käytetty kaikissa rakenteissa, Timo Kukko kertaa.

Solvallan urheiluopiston viereen nousevaan luontokeskukseen pääsee esimerkiksi kävellen Nuuksion kansallispuiston halki Kirkkonummen Veikkolasta. Haltiaan havitellaan myös suoraa linja-autoyhteyttä muun muassa Helsingin keskustasta ja suunnitteilla on myös muutaman tunnin retkipaketteja Helsinki-Vantaan lentokentältä. Avajaisia Haltiassa vietetään vuoden 2013 alussa.

Lähteet: YLE Helsinki