1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

From Namibia with love kertoo rakkaudesta

- Haluan kertoa elokuvallani sen, että rakkaus voittaa kaiken. Anitan ja Salatielin rakkaus toisiinsa ja Namibiaan on murtanut kaikki esteet. Se on myös kahden ihmisen, mustan ja valkoisen tarina, kertoo ohjaaja Laura Meriläinen. Hänen ohjaamansa elokuva saa ensi-iltansa Kapkaupungissa 22.09.11.

kulttuuri
Kuvassa elokuvan keskeiset henkilöt Salatiel ja Anita
Elokuvan keskeiset henkilöt Salatiel ja AnitaFrom Namibia with love - elokuva

Kokkolalaislähtöisen Laura Meriläisen ohjaama dokumentti From Namibia with love on oppilastyö Kapkaupungin yliopiston maisteriohjelmaan.

Tarina alkaa -50 luvulla. Suomalainen Anita menee Afrikkaan lähetyssaarnaajaksi ja rakastuu Tansaniassa teologi Salatieliin.

Silloinen Lounais-Afrikka, nykyinen Namibia oli joutunut toisen maailmansodan mainingeissa käytännössä Etelä-Afrikan miehittämäksi. Alueella toimi maan itsenäisyyttä ajava liike, SWAPO.

1960 - luvulla Salatiel työskentele Sambiassa asuvien SWAPON jäsenten ja maahan muuttaneiden pakolaisten pappina. Namibialaisten keskuudessa työskennellessään Anita ja Salatiel joutuivat huomaamaan, kuinka SWAPO kohteli pettureiksi luokittelemiaan maanmiehiään.

- Kapinaliike otti kiinni Etelä-Afrikan kätyreiksi epäilemiään ihmisiä. Tämä tarkoittaa sitä, että satojen, ellei tuhansien ihmisten kohtaloksi oli joutua kidutetuksi SWAPON tyrmissä, kertoo Laura Meriläinen.

Elokuvan pariskunta puolestaan auttoi Salatielin maanmiehiä ajattelematta sitä, oliko ihminen SWAPON mielestä petturi vai ei.

SWAPO karkotti Sambiasta

Liikkeen väkivaltaiset toimet koituivat heidän kohtalokseen. - He eivät voineet ummistaa silmiään kidutukselta. He auttoivat uhreiksi joutuneita, halusivat kiinnittää maailman huomion asiaan ja järjestivät yhden kidutetun Englannin yleisradioyhtiö BBC:n haastateltavaksi.

- Tämä oli heidän elämänsä käännekohta, joka muutti kaiken. SWAPO käänsi pariskunnalle selkänsä ja karkotti heidät Sambiasta, sanoo Laura Meriläinen. Tästä alkoi elämä, joka oli vaaroja täynnä. Lopulta Anita ja Salatiel joutuivat jättämään Afrikan taakseen ja pakenemaan turvallisempaan Suomeen.

Lähes 15 vuoden maanpaon jälkeen pariskunta palasi Namibian itsenäistyttyä takaisin Afrikkaan. Nyt he elävät Ambomaalla, lähellä Angolan rajaa.

- Tämä dokumentti on kuvattu viime vuonna, se kertoo heidän nykyisestä elämästään Namibiassa. Menneisyyteen palataan valokuvien ja vanhojen filmikatkelmien avulla, sanoo Laura Meriläinen.

Menneisyys leimaa pariskunnan elämää nykypäivänäkin. Itsenäisyystaistelun ajan tapahtumat eivät unohdu, sillä SWAPOn antama petturin leima ei ole ajan myötä kulunut pois.

- Heistä on liikkeelle kaikenlaisia huhuja ja vääriä todistuksia. Nämä asiat vaikeuttavat heidän elämäänsä monella tavalla. Namibialaiset eivät vieläkään tahdo hyväksyä Anitaa ja Salatieliä yhteisöönsä, he ovat elelleet aikalailla eristäytynyttä elämäänsä vuohia kasvattaen.

- Anita esimerkiksi yritti opettaa englantia, mutta oppilaat tippuivat yksitellen hänen kursseiltaan pois. Afrikkalaiseen tapaan kukaan sanonut suoraan, mistä on kysymys.. SWAPOn valta on siellä niin suuri, ja se ulottuu joka paikkaan. Joku johtohahmo ei varmaankaan pitänyt siitä, että nämä niin sanotut maanpetturit tekevät jotain työtä siellä.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa

Lue seuraavaksi