1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Lepaa, Hattula

Pienen ihmisen painoinen vesimeloni ja muut kasvijätit syynissä Lepaalla

Lauantaina saattaa moni hieraista silmiään ällistyksestä, kun jättikasvisten SM-kisan osallistujat kärrätään mitattaviksi Hattulan Lepaalla. Monisatakiloiset kurpitsajättiläiset ja muut huolella vaalitut kasvikset kilpailevat useissa sarjoissa - mutta ehjänä pitää pysyä.

Tuija Osmala ja kurpitsan taimi Kuva: YLE / Etelä-Savo

Kurpitsat, lanttu, porkkana, kyssäkaali ja tomaatti ynnä muut puutarhaherkut kilpailevat painosta ja pituudesta lauantaina 24. syyskuuta. Punnitus ja mittaaminen aloitetaan klo 11. Kilpailun järjestää Suomen jättikasvisyhdistys ja se on avoin kaikille kasvattajille.

Tilaisuus on samalla Great Pumpkin Commonwealth (siirryt toiseen palveluun) -järjestön virallinen punnitustilaisuus. Mittelön paikkana on HAMK & HAMI Lepaan puutarha- ja viinitila Hattulassa.

- Sarjat riippuvat siitä, mistä lajeista ihmiset ovat jättejään kasvattaneet, sanoo yhdistyksen puheenjohtaja Tuija Osmala.

Auringonkukkia mitataan varren pituuden ja kukinnon leveyden perusteella. Pitkät maissit pääsevät myös arvioitaviksi. Juurikkaat, kaali, tomaatti, vesimeloni ja erilaiset kurpitsalajikkeet kilpailevat painonsa perusteella.

Kilpailevien kasvisten kisakuntoisuus edellyttää ehjää ja puhdasta olemusta eikä niissä saa olla mätiä kohtia.

Pienen ihmisen painoinen meloni

Jättikasvisyhdistyksen puheenjohtaja Tuija Osmala kertoo, että tomaatin osalta vallitseva suomenennätys on tältä kesältä 1 796 grammaa.

- Itse kasvattamani jättikesäkurpitsa painoi 39,2 kiloa. Saatan yllättää kisakansan tuomalla Lepaalle myös jättimäisen vesimelonin, jonka painoksi arvioin jo noin 50 kiloa. Jos se kestää kasassa, tuon sen ilman muuta paikalle, Osmala lupaa.

Suomen jättikasvisyhdistys on perustettu vuonna 2010. Alan harrastaminen on Suomessa vielä pienen piirin suosimaa, mutta maailmalla laji on tunnettu ja arvostettu.