Klubikeikkoja Heinolaan kesäteatterin voitoilla

Heinolan kulttuuritoimisto tuottaa syksyn aikana Heinolan WPK-talolle konserttisarjan, jossa esiintyy tunnettuja suomalaisia muusikoita. Klubikeikat pystytään järjestämään kesäteatterin menestyksen vuoksi.

Heinola
Anssi Kela
Anssi Kela

Konsertit ovat keskiviikkoisin. Ensimmäisenä esiintyy Anssi Kela 28. syyskuuta.

Seuraavana klubisarjassa kuullaan Total Cello Show & Mari Palo 19. lokakuuta ja sarjan päätteeksi esiintyy Kauko Röyhkä 16. marraskuuta.

Kaikki esiintymiset alkavat klo 19.

- On jo monta vuotta suunniteltu, että tällainen järjestettäisiin, mutta nyt se tuli mahdolliseksi, kun kesäteatteri tuotti hieman voittoa, kertoo Saija Jäppinen Heinolan kulttuuritoimistosta.

Liput konsertteihin maksavat 15-20 euroa ja ne ovat ennakkomyynnissä kulttuuritoimessa. WPK-saliin mahtuu vajaat parisataa kuulijaa.

- Sellaiset raamit olemme saaneet, ettei tätä verovaroin järjestetä. Aina on toivottu tällaista piristystä syksyyn ja kaamokseen ja nyt se saatiin, iloitsee Jäppinen.

Kesäteatterin menestysnäytelmä vuonna 2011 oli Ranskalainen pyjama.

Lähteet: YLE Lahti