1. yle.fi
  2. Uutiset

Kaakkois-Suomen rajavartiosto kasvaa

Kaakkois-Suomen rajavartiosto palkkaa lisää henkilökuntaa. Kaakkois-Suomessa tarvitaan lisää työntekijöitä, vaikka rajavartiolaitos kokonaisuudessa vähentääkin henkilöstön määrää.

rajavartiostot
Vaalimaan tulli ja raja-asema, passintarkastus
ArkistokuvaYLE / Raine Martikainen

Henkilökunnan määrää vähennetään etenkin pohjoisilla rajaosuuksilla, missä valvontaa korvataan muun muassa teknisellä valvonnalla.

Vapautuvia resursseja käytetään Kaakkois-Suomeen, jossa rajaliikenne kasvaa kovaa vauhtia ja jokainen matkustaja on tarkastettava. Myös laittomat rajanylitykset keskittyvät maastossa ja rajanylityspaikoilla Kaakkois-Suomeen.

Tänä vuonna Kaakkois-Suomessa uusiin tehtäviin koulutettavat noin 30 ihmistä paikkaavat lähinnä vuotuista poistumaa. Ensi vuonna koulutetaan noin 60 työntekijää, joista puolet astuu uusiin virkoihin.

Kaakkois-Suomen rajavartiostossa työskentelee ensi vuonna yhteensä noin 750 ihmistä.

Lähteet: YLE Kymenlaakso

Lue seuraavaksi