Kreikka maksukyvytön kolmessa viikossa ilman lisälainaa

Kreikan valtion rahat loppuvat viimeistään lokakuun alussa, ellei maa saa lisää lainaa. Kreikan lainoittajat eivät ole vakuuttuneita, että maa täyttää lisälainalle asetetut ehdot.

velkakriisit
Kaksi naista asunnon ovella.
Talousvaikeudet ovat saaneet kreikkalaisnuoret miettimään muuttoa ulkomaille. Tähän mennessä hallitus ei ole, EU:lle antamistaan lupauksistaan huolimatta juurikaan karsinut julkista sektoria. Säästötoimet ovat koetelleet ankarimmin pienyrittäjiä ja yksityisen puolen työntekijöitä.

Kreikkalaiset virkamiehet ovat epävirallisesti viestittäneet maan maksukyvyn ehtyvän syyskuun aikana tai viimeistään lokakuun alussa, jos uutta lainaa ei saada. Tämä toisi suuria ongelmia mm. eläkkeiden ja palkkojen maksuun.

Viime viikolla maan hallitus kertoi uusista toimista verokertymän kasvattamiseksi. Tärkein yksittäinen toimi oli kertaluontoinen kiinteistövero, jonka avulla kerättäisiin kaksi miljardia euroa. Talouslehti Financial Timesin mukaan euroalueen valtiovarainministerit alensivat viikonlopun tapaamisessaan veron tuottoarviota.

Kreikalta odotetaan nopeasti tietoa uusista toimista, joilla valtion tuloja saataisiin kasvatettua ja menoja leikattua.

Kansainvälisen valuuttarahaston, EU-komission ja Euroopan keskuspankin tarkastajat ovat viestittäneet, ettei Kreikka ole täyttänyt uudelle, kahdeksan miljardin euron lainaerälle asetettuja ehtoja.

Lähteet: YLE Uutiset, AFP