1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Meksikon huumesodassa kuoli 35 jengiläistä

Meksikosta Veracruzista on löytynyt 35 ihmisen ruumiit. Uhrit jätettiin kahdessa kuorma-autossa kaupungin keskustaan. Verityön uskotaan liittyvän rikollisryhmien välienselvittelyyn. Veracruzissa on viime aikoina ollut yhä enemmän väkivaltaisuuksia, kun huumekauppiaat kilpailevat Yhdysvaltoihin vievistä salakuljetusreiteistä.

Toistaiseksi tunnistetuilla seitsemällä uhrilla on syyttäjäviranomaisten mukaan rikollistausta. He olivat saaneet tuomioita huumekaupan lisäksi myös muun muassa sieppauksista ja murhista.

Paikalliset tiedotusvälineet ovat kertoneet heidän kuuluneen pelättyyn Zetan rikollisryhmään. Zetalaiset ovat Meksikon erikoisjoukkojen entisiä jäseniä, joista on tullut rikollisia.

Keskiviikkona löydetyistä uhreista 23 oli miehiä ja 12 naisia. Osan kädet oli sidottu ja ruumiissa oli myös kidutuksen merkkejä.

Vankilasta vasta paenneita kuolleiden joukossa?

Tiistaina Veracruzin vankilasta pakeni yli 30 vankia, joista vajaat puolet saatiin kiinni. Pakenijat kuuluvat Zetaan, ja Meksikon tiedotusvälineiden mukaan heitä on myös vainajien joukossa. Viranomaiset eivät ole vahvistaneet tietoa.

Aiemmin tällä viikolla Meksikon armeija ilmoitti pidättäneensä toisen rikollisryhmän nokkamiehen. Temppeliritareiksi itsensä nimenneen järjestön johtoon kuulunut Saul Solis pidätettiin Michoacanissa ilman laukaustenvaihtoa-

Solis on entinen poliisipäällikkö ja kansanedustajaehdokas, jota syytetään huumekaupan lisäksi useista iskuista armeijaa ja poliisia vastaan. Hänen pidättämisestään oli luvattu miltei miljoonan euron palkkio.