Liitto: Kirjailijoiden taloudellinen asema heikentynyt

Kirjailijoiden taloudellinen asema on heikentynyt Suomessa. Suomen Kirjailijaliiton teettämän tutkimuksen mukaan kirjailijoiden keskitulo on pysynyt samana kymmenen viime vuotta. Kotimainen kirjailija tienaa keskimäärin kaksituhatta euroa vuodessa. Ulkomailta saatu tulo on vain viisi prosenttia kirjailijan ansioista.

kulttuuri
Kirjapino kirjakaupassa
Yle

Kirjailijaliiton mukaan tilanne kertoo myös suomalaisen apurahajärjestelmän jälkeenjääneisyydestä. Kirjojen myynti ei ole lisääntynyt, mutta kirjanimikkeitä ilmestyy enemmän kuin koskaan aiemmin.

Liitto on huolissaan myös siitä, että kustantajat vaativat teoksiin yhä laajempia tekijänoikeuksia ilman kohtuullisia korvauksia.

Kirjailijaliiton mukaan apurahoituksen taso sekä kirjastolainoista maksettava tekijänoikeuskorvaus tulisi nostaa muiden Pohjoismaiden tasolle. Suomessa lainataan kirjoja pohjoismaisittain eniten.

Ulkomailta vain pieniä rahapuroja

Kaunokirjallisesta työstä kolme viidesosaa tulee kustantajalta ja loput, kaksi viidesosaa kertyy muista tekijänoikeustuloista.

Kirja-alalla puhutaan paljon teosten oikeuksien myynnistä ulkomaille, mutta niistä saatava tulo on tutkimuksen mukaan vain viisi prosenttia kirjailijan ansioista.

Puolet tutkimukseen vastanneista ilmoitti lisäksi tekevänsä sivutöitä voidakseen työskennellä kirjailijana.

Turun yliopiston teettämään tutkimukseen vastasi hieman alle puolet Kirjailijaliiton jäsenistä. Vastaajien keski-ikä oli noin 60 vuotta.

Lähteet: YLE Uutiset