Vapo yllättyi turvetuotantokeskustelusta

Energiayhtiö Vapo on yllättynyt Tammelassa tällä viikolla ryöpsähtäneestä turvetuotantokeskustelusta. Tammelassa turpeenottosuunnitelmat ovat herättäneet epäilyjä lähinnä vesistövaikutustensa takia.

Vapo (konserni)
Turvesuo
Yle

TammelaVapo on rakentanut ja muokannut kahden-kolmen viime vuoden aikana Tammelan Rinnansuota niin, että se voidaan ottaa tuotantokäyttöön ensi keväänä.

Vapon tuotantopäällikkö Juha Koskiniemi korostaa, että Rinnansuolle on rakennettu vaatimukset täyttävät laskuveden selkeyttämis- ja imeyttämisalueet, jotka ovat maksaneet noin 200 000 euroa.

- Rinnansuon turvetuotantoalue on vajaat 60 hehtaaria ja se saanut ympäristöluvan vuonna 2009, muistuttaa Koskiniemi.

Vapo lupaa järjestää asukkaille ja muille intressiryhmille lähiaikoina mahdollisuuden tutustua uuteen tuotantoalueeseen.

Lähteet: YLE Häme