Olkiluodossa työtä kahden euron tuntipalkalla - palkkakuitti todisteena

Olkiluoto 3:n rakennustyömaalta on saatu uusia todisteita halpatyövoiman käytöstä. YLE Uutiset on saanut käsiinsä todisteita, jotka tukevat Sähköliiton taannoista väitettä jopa alle kahden euron tuntipalkasta. Ydinvoimalaa rakennuttava Teollisuuden voima vakuuttaa, että se vaatii myös alihankkijoita noudattamaan työmaalla suomalaisia työehtosopimuksia.

Olkiluodon ydinvoimalaitos
Puolalainen asentaja sai palkkaa vähimmillään alle 250 euroa kuukaudessa. Kuvan summat ovat Puolan valuutassa.
Puolalainen asentaja sai palkkaa vähimmillään alle 250 euroa kuukaudessa. Kuvan summat ovat Puolan valuutassa.YLE Satakunta

Olkiluodon ulkomaisia alihankkijoita on syytetty aika ajoin työehtosopimusten rikkomuksista ja palkkaongelmista. Viimeisin tapaus on tullut esiin kun puolalainen sähköasentaja halusi kertoa Ylelle ja sitä kautta julkisuuteen oman tarinansa. Hän sanoo saaneensa Olkiluodossa edellisen työnantajan palveluksessa alle kahden euron tuntipalkkaa.

Sähköliiton työehtoasiamiehen Hannu Luukkosen mukaan nyt esiin tullut tapaus on yksi räikeimmistä esimerkeistä.

Teki pitkiä työpäiviä, haukuttiin laiskaksi ja hitaaksi

Tapauksen puolalainen sähköasentaja tuli Olkiluotoon töihin sähköasentajaksi viime vuoden elokuussa ja syykin oli selkeä: Puolassa oli vain vähän töitä tarjolla.

Aluksi hän oli töissä Olkiluodossa puolalaisen Wavenetin palkkalistoilla. Työskentelyolosuhteet olivat hyvät, mutta esimiesten kanssa oli hieman ongelmia. Asentajan mukaan työntekijöitä haukuttiin hitaiksi ja laiskoiksi, mutta työtovereiden kanssa kaikki sujui hyvin.

Koeaikana eli kolmen ensimmäisen kuukauden aikana palkka oli 1 000 zlotya eli alle 230 euroa kuukaudessa. Koeajan jälkeen peruspalkka nousi lopulta 2 500 zlotyyn eli alle 600 euroon kuukaudessa. Tämän lisäksi päivärahoista muodostui samansuuruinen summa.

Päivät olivat tavallisesti pitkiä eli yli 200 tunnin kuukausirupeamasta asentaja tienasi päivärahoineen kaikkineen vain 1 200 euroa.

TVO ei tunne tapausta

Olkiluoto kolmen projektijohtaja Jouni Silvennoinen sanoo ettei tunne tätä tapausta, eikä heillä ole asiasta näyttöä, mutta asia pitää selvittää.

Silvennoinen korostaa, että Teollisuuden Voima ei hyödy mitään harmaasta taloudesta, ja että Olkiluodossa asioita kontrolloidaan monin tavoin. Matkan varrella onkin löydetty erilaisia epäkohtia, mutta havaittuihin epäkohtiin on aina puututtu, sanoo Silvennoinen.

- Vaadimme myös alihankkijoita noudattamaan työmaalla suomalaisia työehtosopimuksia.