1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Mäyry, Kuortane

Soile Yli-Mäyry väitteli valtiotieteen tohtoriksi taiteensa vastaanotosta eri maissa

Tiistaina valtiotieteestä väitellyt taiteilija Soile Yli-Mäyry sanoo tieteenteon olevan luovuuskoulu. Lahdessa asuvalla Yli-Mäyryllä on tutkijankammio ja taiteilijan ateljee vierekkäin. Molemmat täydentävät toisiaan, mutta väitöskirja on syntynyt taiteen ehdoilla, valtiotieteen menetelmin. Hän kutsuu väitöstä henkiseksi testamentikseen.

Soile Yli-Mäyry Kuva: YLE / Hanna Lumme

Yli-Mäyry teki lisensiaatintyönsä toisen maailmansodan jälkeisestä Saksasta jo 1990-luvulla, kun taiteen tekemisen ongelmat ajoivat hänet opiskelemaan. Tiedemaailma ei ottanut taiteilijaa vastaan avosylin.

- Se olisi oman tutkimuksensa aihe, mutta olen aina ollut outolintu, niin taiteen, kuin tieteenkin maailmassa, hän kuvaa.

Väitöskirjansa taitelijana tunnetuksi tullut Yli-Mäyry teki tiukasti valtiotieteilijänä, vaikka väitös käsitteleekin hänen teostensa vastaanottoa eri maissa. Johtopäätöksenä on, että esteettinen kokemus yhdistää kansoja.

- Olin jo ottanut erityisalueeksi valtioiden kehittymisen Kiinassa, Japanissa ja Etelä-Amerikassa. Kun sain näyttelykutsun Shanghaihin vuonna 1997, näin tilaisuuteni tullleen. Varsinkin juuri Kiinassa oli vallankumouksellista ja erityistä, että kommunistisessa, suljetussa maassa, sain luvan kysyä ihmisiltä mitä he ajattelevat. Moni kertoikin, että se oli ensimmäinen kerta, kun heidän mielipidettään kysyttiin, Soile Yli-Mäyry kertoo.

Ihmisten kokemus pääosassa

Taiteilija kertoo, ettei viisastele väitöksessä omista töistään, vaan kuulee niiden kokijoita. Materiaalin hän keräsi yhdestätoista maasta. Kiinassa vuonna 1997 kerätystä aineistosta tuli ainutkertainen, joten hän päätti viedä tutkimuksen kaikkiin maihin, joihin vei näyttelynsä sitä seuraavina vuosina.

- Mitä tapahtuu, kun ihminen - olkoon hindu, buddhalainen, taolainen, kungfutselainen, shintolainen, protestantti, maolainen, ateisti - kohtaa taiteen? Näkyykö kulttuuritausta? Vastaus on, että esteettinen kokemus yhdistää, ei erota, summaa tohtori.

Taide ja tiede eivät sodi toisiaan vastaan Soile Yli-Mäyryn elämässä ja työssä, vaan se täydentävät toisiaan. Hänen mielestään ne ovat luovaa työtä molemmat.

- Kun taide ei suju, siirryn kirjoittamaan ja päinvastoin. Luova työ ottaa, jos antaakin.

Miten menestynyt taiteilija ehtii kaikkeen?

- Elän aika erakkomaista elämää ja otan työrauhan, kun sitä tarvitsen. Elämäkin muuttuu yksinkertaisemmaksi, on yhä vähemmän asioita mitä tarvitsen. Viihdyn Lahdessa erinomaisen hyvin. Tämä on hieno kulttuurikaupunki. Ja kun joka aamu nousen ja tiedän, että minulla on käytössäni koko paletti, kaiken maailman värit, niin kauan on elämää ja toivoa, kuortanelaislähtöinen taiteilija-tohtori päättää.