1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kansannousut

Nuori syyrialaisnainen koki karmean kohtalon viranomaisten käsissä

18-vuotiaan syyrialaisnaisen raaka kuolema on nostanut esiin turvallisuusviranomaisten uuden keinon, jolla puoli vuotta jatkunut kapina pyritään tukahduttamaan. Ihmisoikeusjärjestö Amnestyn mukaan Zainab al-Hosni pidätettiin Homsin kaupungissa heinäkuussa, jotta hänen aktivistiveljensä antautuisi viranomaisille.

Amnestyn ja YK:n ihmisoikeusviraston mukaan presidentti Bashar al-Assadin joukot ja turvallisuusviranomaiset kostavat aktivistien perheille. Keinovalikoimaan ovat kuuluneet uhkailusoitot, pahoinpitelyt ja nyt myös surmat. YK:n ihmisoikeusvirasto kertoo, että omaisten häirintä ulottuu myös Syyrian rajojen ulkopuolelle.

Amnesty uskoo Zainabin olevan ensimmäinen turvallisuusviranomaisten käsissä kuollut nainen, sen jälkeen kun presidentti al-Assadin vastaiset protestit alkoivat maaliskuun puolivälissä.

Zainabin pidätyksensä jälkeen turvallisuuspalvelun agentit soittivat Mohammed-veljelle, ja kertoivat että sisko vapautettaisiin ainostaan, jos mielenosoituksia Homsissa järjestänyt veli lopettaisi toimintansa. Myös Mohammed al-Hosni pidätettiin syyskuussa.

Sisarusten äiti sai syyskuun puolessa välissä soiton viranomaisilta, jossa häntä kehotettiin hakemaan Mohammedin ampumahaavoja, palovammoja ja ruhjeita täynnä oleva ruumis pois ruumishuoneelta.

Äiti löysi sattumalta myös Zainabin ruumiin, jolta oli poistettu iho ja katkaistu pää sekä käsivarret.

YK:n arvioi, että presidentti Bashar al-Assadin vastaisen kapinan tukahduttamisessa on kuollut jo 2 700 syyrialaista ja useita tuhansia on pidätetty.