Munan värillä ja koolla on väliä

Ruskean kananmunan kuori on hieman paksumpi kuin valkoisen. Ruskeissa munissa on aavistuksen verran vähemmän rasvaa ja ne kasvavat kokoa nopeammin kuin valkoiset. Näin munien eroja listaa Satamuna Oy:n toimitusjohtaja Marko Haavisto. Haavisto ei suurta kokoa kuitenkaan kaipaa vaan hänen mielestään nuoren kanan pienet munat ovat maukkaimpia.

munat
Kananmunia tuotantolinjalla.

- Nuoret kanat munivat pienempiä ja vanhemmat isompia munia. Nuoren kanan munat ovat mielestäni parhaita, mutta munan makuhan on käytännössä kanan ruokinnasta kiinni. Ruskean munan keltuainen on pikkuisen pienempi suhteessa valkuaiseen kuin mitä valkoisessa munassa, mutta se nyt ei maussa tunnu.

Haaviston mukaan sekä vanhan että nuoren kanan munat sopivat hyvin leivontaan, mutta munan tuoreuteen kannattaa kiinnittää huomiota.

- Tuoretta munaa ei kannata käyttää, sillä leipominen onnistuu paremmin hieman vanhemmalla munalla. Ruskeat munat säilyvät parempina valkoisia pidempään kuoren paksuuden ansiosta.

Lähteet: YLE Satakunta