Työttömyyskorvauksia saatetaan joutua maksamaan lainarahalla

Työttömyysvakuutusrahasto voi joutua ottamaan lamanaikaiset keinot käyttöön työttömyysetuuksien rahoittamisessa ja turvautumaan lainaan. Vaihtoehtona ovat työttömyysvakuutusmaksujen esitettyä suuremmat korotukset.

talous
Työnhakukeskus-kylttejä työvoimatoimistossa.
YLE

Lainaluukku kutsuu, jos synkimmät talousennusteet toteutuvat, sanoo Työttömyysvakuutusrahaston toimitusjohtaja Heikki Pohja.

- Jos pahimmat uhkakuvat toteutuvat, eli bruttokansantuote laskee, palkkasumma laskee ja työttömyys kasvaa nopeasti, niin silloin me joudumme ottamaan lainaa.

Muun muassa ansiosidonnaisiin työttömyyspäivärahoihin tarvittavista varoista työttömyyskassojen taustalla huolehtiva Työttömyysvakuutusrahasto on oleellisesti tiukemmalla kuin taantuman tehdessä tuloaan vuonna 2008. Tuolloin rahastolla oli suhdannevaihtelujen tasaamiseen tarkoitettuja varoja eli niin sanottua EMU-puskuria lähemmäs miljardi, nyt vuodenvaihteen lukemaksi on tulossa alle 300 miljoonaa.

Mahdollista siis, on ettei ensi vuodeksi esitetty, keskipalkkaisen tilipussia noin kuudella eurolla pienentävä työttömyysvakuutusmaksujen korotuskaan riitä.

- Kun maksuesitystä käsitellään eduskunnassa loka-marraskuun aikana, niin periaatteessa on mahdollista, että maksuesitystä voidaan joutua harkitsemaan uudelleen. Tietysti toivon, että tilanne ei mene niin huonoksi, mutta tällaiseenkin ehkä täytyy varautua, Pohja sanoo.

Koska maksun ehdotettua suurempi korotus olisi omiaan vähentämään kuluttajien rahoja, on todennäköistä, että turvaudutaan velanottoon.

Vuodesta 1999 saakka nykyisellä nimellä toimineelle Työttömyysvakuutusrahastolle tilanne olisi kuitenkin uusi.

- Toki tilapäisiä maksuvalmiuslainoja muutamaksi viikoksi on käytetty, mutta varsinaista velkakuormaa meillä ei ole ollut. Edellisen kerran tällainen mittavampi lainanotto on ollut 1990-luvun alkupuolella, jolloin elimme syvän laman aikaa, Pohja kertoo.

Lähteet: YLE Uutiset