1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Eerikkilän Urheiluopisto

Sami Hyypiä Akatemiassa koulitaan maan huiput

Sami Hyypiä Akatemian ensimmäiset oppilaat aloittavat huipputreeninsä Eerikkilän urheiluopistolla. Eerikkilän valtakunnallisessa jalkapallon valmennuskeskuksessa aloittaa tällä viikolla noin 150 maan parhaisiin kuuluvaa 10 - 13 -vuotiasta, eli Sami Hyypiä Akatemiaan pääsee ensi alkuun kymmenen poikaseuraa ja neljä tyttöseuraa.

Kuva: Mari Siltanen / Yle

Tammelalaisesta Eerikkilän urheiluopistosta on lyhyessä ajassa sukeutunut huippujalkapalloilijoiden valmennuskeskus.

Eerikkilän urheiluopisto on palkannut Sami Hyypiä Akatemiaksi ristittyyn valmennuskeskukseen kaksi huippuosaajaa, johtajaksi Kyösti Lampisen ja projektikehittäjäksi Hannele Forsmanin. Taistelupari on sitä mieltä, ettei Suomessa ole puutetta lahjakkaista urheilijoista, vaan puutetta on enemmänkin hyvistä valmentajista.

Molemmat, siis hyvät pelaajat ja nyt myös hyvät valmentajat, nähdään harjoituksissa Sami Hyypiä Akatemiassa, kun akatemia ottaa ensimmäiset oppilaansa sisään loppuviikosta.

150 pelaajaa ja 50 taustahenkilöä

Eerikkilään on valittu ensimmäisessä erässä 10 - 13 -vuotiaita tyttöjä ja poikia, 10 poikaseuraa ja neljä tyttöseuraa.

- Nuoria peluutetaan, heidän pelejään analysoidaan, heille annetaan palaute kotiin viemisiksi, ja seuraavalla kerralla, kun he tulevat Eerikkilään, heidän oppimisensa arvioidaan.

Lisäksi nuoria pelaajia testataan tarkasti vähintään kaksi kertaa vuodessa, kertoo Eerikkilän urheiluopiston rehtori Göran Enkelman.

Eerikkilän urheiluopisto on jo uusinut fysiotestilaitteistonsa. Lokakuulla urheiluopisto saa videoanalyysilaitteet. Peliareenan kattoon asennetaan kuusi robottikameraa, ja urheiluopisto saa käyttöönsä kaksi liikuteltavaa kameraa, joilla harjoituspelit kuvataan analyysikirjastoon.