1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. parasitismi

Ihmisen loiset ovat yhä arkipäivää

Loiset kiusaavat säännöllisesti ihmisiä. Täit, syyhypunkit ja kihomadot leviävät ihmisistä toiseen etenkin kouluissa, hoitolaitoksissa ja päiväkodeissa. Loisista eroon pääseminen voi olla hankalaa, jos niiden karkottamiseen ei suhtauduta vakavasti.

Päätäi on epämiellyttävä, mutta vaaraton vieras. Kuva: YLE Akuutti

Kun lapsen päänahasta löytyy täitä, voi järkytys olla suuri. Aikuisten maailmassa syöpäläiset tuntuvat usein entisaikaan jääneeltä ongelmalta, vaikka etenkin lasten keskuudessa ne ovat melko tavanomaisia.

Isommat lapset saattavat häveliäisyyttään salata täit ainakin kavereiltaan, mutta pikkulapset ovat avoimempia, kertoo tartuntataudeista Kuopion kaupungilla vastaava lääkäri Raija Savolainen.

- Heille se on luonnollinen asia, Savolainen toteaa.

Täiden lisäksi pienillä lapsilla ja vanhuksilla esiintyy syyhypunkkia. Tätä ihottumaa aiheuttavaa otusta tavataan joskus myös seurustelemaan alkavilta nuorilta.

Nuorilla syyhyä on ollut Kuopiossa tänä syksynä hieman tavanomaista runsaammin. Kaupungin hoitolaitoksista syyhypunkkia tavataan keskimäärin yhdessä joka vuosi.

Suolistossa elävät kihomadot taas ovat enimmäkseen pienimpien lasten kiusa - matojen munat kun päätyvät käsien kautta suuhun.

Näiden eliöiden määristä ja esiintyvyydestä ei ole tarkkaa tietoa, mutta esimerkiksi suurissa lapsiryhmissä syöpäläisillä on hyvät edellytykset löytää uusia koteja. Käsin syöminen taas tuo kihomadolle paremmat mahdollisuudet levitä.

Hoidon laiminlyönti vie kierteeseen

Täit iskevät koululaisiin yleensä silloin, kun lapset palaavat lomilta. Valitettavan usein kotiin annettu tiedote, jossa vanhempia pyydetään tutkimaan lastensa päät, jää pelkäksi paperiksi. Raija Savolaisen mukaan Kuopiossakin on luokkia joista vanhemmille joudutaan lähettämään pitkin vuotta tiedotteita täitapauksista.

- Täikierrettä ei saada katkaistua luokalla ihan sen takia, että lapsia ei tarkisteta eikä niitä hoideta, Savolainen kertoo.

Hoito voi koitua monelle myös liian kalliiksi. Ainakin yhteen lääkeaineeseen täit ovat pikku hiljaa tottumassa niin, että hoito saatetaan joutua toistamaan eri tuotteella.

Monia helpottaa tieto siitä, ettei syöpäläisten ilmaantumista pysty kokonaan välttämään. Edes ylenpalttinen siivoaminen ei auta.

- Huonolla tuurilla niitä vain joillekin tulee, lohduttaa kouluterveydenhoitaja Helena Törmi Kuopion kaupungilta.