1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Kiina aloitti avaruusasemansa rakentamisen

Kiina on laukaissut avaruuteen koealuksen, jolla kerätään kokemuksia Kiinan oman avaruusaseman rakentamiseksi. Tiangong 1 eli Taivaallinen palatsi 1 -alus lähti matkaan torstaina Gobin autiomaasta.

Tiangong 1 -alus laukaistiin Gobin autiomaasta 29. syyskuuta. Kuva: Reuters-TV

Tiangongin on määrä kiertää Maata kahden vuoden ajan. Aluksen tärkein tehtävä on testata Kiinan suunnitteleman avaruusaseman osien telakoitumista avaruudessa. Sitä varten Kiina laukaisee myös toisen aluksen luultavasti lähiviikkoina.

Ensi vuonna kokeita jatketaan kahdella muulla aluksella Ainakin toisesta kaavaillaan miehitettyä. Varsinainen avaruusasema kootaan näillä näkymin vuosina 2020 ja 2022.

Avaruusasema on toistaiseksi Kiinan kunnianhimoisin avaruustutkimushanke, mutta Kiinan suunnitelmissa on jopa miehitetty kuumatka.