Miko Jaakkola: Tärkeintä ovat aiheet!

Teatterissa esitykset pitää valita aiheiden kautta. Näin sanoo noin kolme vuotta sitten Kajaanin kaupunginteatterin johtajana aloittanut Miko Jaakkola. Tämä on ollut teatterin nokkamiehen missio koko tähänastisen johtamiskauden ajan.

kulttuuri
Kajaanin kaupunginteatterin johtaja Miko Jaakkola.
YLE / Kalle Heikkinen

- On aivan sama millä muodolla aiheita käsitellään. Hyvä teatteriesitys voi aivan hyvin olla komedia, tragedia tai mitä vaan, kunhan aihe on tärkeä, Jaakkola painottaa.

Kainuussa tärkeät aiheet ovat Jaakkolan mukaan niitä, jotka kiinnostavat ja puhuttavat nimenomaan paikallisia ihmisiä. Jaakkolan oppien mukaan teatteriesitys voi lähteä paikallisesta ja laajentua yleiseksi, ei päinvastoin.

Miko Jaakkola ajautui teatterialalle kirjoittamisen kautta. Siitä tie johti harrastajateatteriin ja lopulta teatterikorkeakouluun ohjaajalinjalle. Jaakkola sanoo, että ohjaaminen on istunut hänelle tehtävistä luontevimmin.

Teatterinjohtaja on moniosaaja

Teatterinjohtajana joutuu olemaan monena. Ensimmäiset kaksi vuotta Jaakkola kamppaili paljolti teatterin taloudellisten ongelmien kanssa. Se työ oli pakko tehdä, vaikka taiteellinen työ kärsi. Työhön kuuluu myös ohjaamista ja kirjoittamista.

Päivä saattaa jakautua moneen pätkään. Valmistautuminen päivään alkaa jo varhaisaamusta, on harjoitusten vetämistä, hallinnollista työtä ja ohjelmiston suunnittelua. Aika ei riitä joka paikkaan. Niinpä Jaakkola ei harmikseen ole ehtinyt juurikaan olla mukana kiertueilla, jotka ovat oleellinen osa alueteatterin toimintaa.

- Silloin kun oma ohjaustyö on päällä, ei ehdi paljon muuhun keskittyä, Jaakkola korostaa

Ohjelmistoa rakennetaan yhdessä

Ohjelmiston suunnittelussa ja valinnassa teatterinjohtaja tekee lopulliset päätökset itse, mutta valintaa edeltää mahdollisimman runsas keskustelu muun henkilöstön kanssa.

- Kajaanin kaupunginteatteri on laitosteatteri ja siksi poikkeaa esimerkiksi edellisestä työpaikasta, joka oli ammattiryhmäteatteri Takomo. Siellä keskustelua käytiin tiiviisti pienen porukan kanssa, mutta kunnallisesta laitosteatterissa porukka on paljon isompi eikä yhtä tiivistä keskustelua pysty käymään, Jaakkola toteaa.

Kajaanin kaupunginteatterin päätehtävä on joka tapauksessa löytää ne aiheet, jotka kiinnostavat ja kantavat nimenomaan täällä Kainuussa, sanoo Jaakkola, joka kolme vuotta sitten teki hypyn tuntemattomaan tullessaan vetämään alueteatteria Kainuuseen. Sopeutuminen on kuitenkin ollut jokseenkin helppoa, koska Jaakkola itsekin on lähtöisin pieneltä paikkakunnalta, Varkaudesta.

- Pieni kaupunki istuu pirtaani, uskoo Jaakkola.

Lähteet: YLE Kainuu / Jukka Rossi