1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

SS: Poliisin johtokeskushankkeelta loppui raha

Poliisihallitus on viime hetkellä perunut suunnitelmat perustaa Suomeen kuusi uutta poliisin johtokeskusta, Savon Sanomat kertoo.

Savon Sanomien mukaan uudistus jäädytettiin rahapulan takia. Keskuksista ehtivät jo aloittaa Helsinki ja Oulu. Muita pääpaikkoja olisivat olleet Kuopio, Jyväskylä, Tampere ja Turku. Uusien johtokeskusten piti aloittaa toimintansa joulukuussa.

Suunnitteilla on edelleen kolmas johtokeskus keskiseen Suomeen.

Johtokeskusten oli määrä parantaa poliisin operatiivista johtamista sekä tilannetietoisuutta tehtävistä. Uudistuksen piti parantaa myös muun muassa sisäistä tiedonkulkua sekä tiedottamista.