Satoja mielenosoittajia pidätettiin New Yorkissa

Yli 700 Vallatkaa Wall Street -liikeen mielenosoittajaa on pidätetty New Yorkissa lauantai-iltapäivällä heidän tukittuaan liikennekaistat ja yrittäessään luvattomasti marssia alueen yli.

Ulkomaat

Mielensoittajien marssi kulki lauantai-iltapäivällä Brooklynin sillalla jalankulkijoiden kaistaa, mutta marssijat valtasivat myös Brooklyniin kulkevat autokaistat. Poliisin antamista lukuisista käskyistä huolimatta mielenosoittajat eivät suostuneet poistumaan autokaistoilta, minkä jälkeen yli 700 marssijaa pidätettiin.

Marssi alkoi puoli neljän aikaan iltapäivällä mielenosoittajien leiriltä Zuccottin puistosta Manhattanilta, läheltä entistä World Trade Centeriä.

Pidätettyjä varten tilattiin kolme bussia kuljettamaan heidät pois. Poliisi on avannut Brooklynin sillan kello kahdeksan aikaan lauantai-iltana sillan oltua suljettuna tunteja.

Wall Streetin valtaus jatkuu

Vallatkaa Wall Street -liike vastustaa vähemmistöjen kuten muslimien epäreilua kohtelua, kotien ulosottoja, korkeaa työttömyyttä sekä pankkien pelastamista talousvaikeuksista vuonna 2008.

Wall Streetin valtaus jatkuu nyt toista viikkoa. Liikkeen edustajat ovat vannoneet pysyvänsä Wall Streetillä läpi talven. Mielenosoittajien leirissä on yhteisessä käytössä mm. keittiö ja kirjasto. Elokuvantekijä Michael Moore sekä näyttelijä Susan Sarandon ovat tarjonneet mielensoittajille tukeaan.

Perjantai-iltana yli 3 000 mielenosoittajaa, joiden mukana työntekijäjärjestöjen edustajia, marssivat rauhallisesti poliisien päämajaan lähellä kaupungintaloa ilmaistakseen mielensä poliisin toimia vastaan edellisen viikon mielenosoituksissa.

Viikko sitten poliisi pidätti New Yorkissa 80 Vallatkaa Wall Street -mielenosoittajaa, jotka häiritsivät liikennettä.

Vastaavia mielenosoituksia on järjestetty myös San Franciscossa, Bostonissa ja Chicagossa.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset