1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kuntoliikunta

Kuntoilijat testaavat itseään kilpaurheilijan tavoin

Kuntoilijat haluavat harrastaa liikuntaa tehokkaasti. Oppia oikeanlaiseen liikkumiseen haetaan ammattilaistyyliin tarkkoja tuloksia antavasta kuntotestistä. Sotkamossa, Vuokatin Testausasemalla kuntoilijoita riittää tänä syksynä ruuhkaksi asti.

kuntoliikunta
Aluksi maskin kanssa kävellään, jotta testattava oppii hengittämään rauhallisesti maskin kautta.YLE / Katja Oittinen

Vuokatin Testiaseman testipäällikkö Tero Joutsen kertoo, että tavallinen kuntoilija mittauttaa kuntonsa melko vaativassa juoksutestissä entistä useammin.

- Kun UKK-kävelytestin tulokset eivät riitä, kuntoilijakin turvautuu hengityksen ja sormenpään verinäytteiden mittaamisen kautta saataviin tarkkoihin tuloksiin kuntonsa mittaamiseksi. Ihmiset haluavat kuntoilla tavoitteellisesti ja tehdä oikeita asioita, jotka löytyvät juoksutestin tekemällä.

Joutsen iloitsee kuntoilubuumista, joka on hänen mukaansa ollut nousussa jo pari vuotta.

- Toki juoksutestiin osallistuvat ovat sitä kuntoilevaa kansanosaa, ja vaikka mikä buumi olisi menossa, niin haasteena on saada ne ei-liikkuvat suomalaiset ylös sohvilta.

Rankka testi

Juoksutesti suoritetaan juoksumatolla, ja sen kesto on riippuvainen testattavan kunnosta. Mitä parempi kunto, sitä pidempään jaksaa juosta. Kuntoilijoilla testi kestää varttitunnin verran ja kilpaurheilijalla kaksi kertaa sen verran.

Juoksumatolla vauhti kiihtyy ja vastamäki nousee testin edetessä. Aika ajoin sormenpäästä otetaan verinäyte tarkempaa analyysia varten.

Tarkat tulokset selviävät viikon sisällä testistä, mutta jotain suuntaa tiedetään jo heti testin jälkeen.

Lähteet: YLE Kainuu / Katja Oittinen

Lue seuraavaksi