1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nikamat

Uusi nikamahoito puree sitkeisiin vaivoihin

Päätä, niskaa tai selkää särkee, ruoansulatus ei toimi ja huimaa eikä apua tunnu löytyvän. Muun muassa tällaisiin sitkeisiin vaivoihin saattaa tehota uudenlainen atlasnikamahoito. Suomessa atlas-hoitoloita ei vielä ole, mutta Ruotsin pohjoisin liike on keväällä avattu länsirajalle, Haaparannalle.

nikamat
Lähikuva atlasnikamakäsittelystä
Koulutetut hoitajat käsittelevät atlasnikamaa erityisellä laitteella, joka ulottuu kallonpohjassa oleviin syviin lihaksiin. Laite tärisee tietyllä taajuudella.YLE / Laura Holappa

Helena ja Mervi Lalli ovat kokemustensa perusteella vakuuttuneita siitä, että monet vaivat ja säryt johtuvat atlasnikaman eli selkärangan ylimmän nikaman virheellisestä asennosta. Lääkäreillä ja vaihtoehtohoitajilla ravannut Mervi löysi lopulta avun lukuisiin vaivoihinsa Tukholmasta Atlaskotan -käsittelystä.

Niinpä kun hänelle tarjoutui mahdollisuus kouluttautua itsekin hommaan, ei ratkaisua tarvinnut miettiä. Kanssayrittäjäksi alkoi oma tytär. Keväällä he pistivät Haaparannalla pystyyn Atlaskotan -nimisen hoitolan, jollaisia Ruotsissa on vasta neljä eikä Suomessa vielä yhtään.

Hoidon tavoitteena on palauttaa ihminen normaaliasentoon. Kun atlasnikama on vinossa, se kuormittaa kehoa toispuoleisesti ja vuosien saatossa saa aikaan kulumia, joita ei enää voi millään korjata.

Rollaattorista pyörän päälle

Kyseessä on siis varsin uusi hoitomuoto, jossa tarkoituksena on lempeällä ja riskittömäksi kehutulla toimenpiteellä saada atlasnikama siirtymään oikealle paikalleen. Hoidossa käsitellään lihaksia, ei itse nikamaa.

- Atlasnikamassa on reiät, joista menee esimerkiksi päähermo. Siellä tilaa ei ole paljon, eli puhumme ihan milleistä silloin kun nikama on siirtynyt. Hermo ei tarvitse kuin sokeripalan verran painetta, että sen toiminta häiriintyy. Eli se, mitä keho viestittää aivoihin hermojen välityksellä, ei välttämättä mene perille, Helena Lalli kuvailee nikaman merkitystä.

Lallien saama palaute hoidosta on ollut rohkaisevaa. Mielessä on esimerkiksi asiakas, joka tuli vapisten ja rollaattoriin tukien hoitoon, mutta jo päivä käsittelyn jälkeen mies hyppäsi pyörän selkään ja lähti kalalle, mitä hän ei ollut voinut tehdä vuosiin.

Tulokset puhuvat puolestaan

Atlasnikamakäsittelyssä tarvitsee käydä yleensä vain kerran. Hoitoon kuitenkin sisältyy kontrollikäynti, jolla varmistetaan se, että nikama on siirtynyt oikeaan paikkaan.

Kun kyseessä on uusi ja tuntematon, vieläpä vaihtoehtohoidoksi lukeutuva hoito, törmää Helena Lallin mukaan väkisin myös vastustukseen.

- Kaikki vaihtoehtoiset hoitomuodot on sellaisia, joita kyseenalaistetaan. Jos koululääketieteen puolella saat huonoa palvelua, niin sanotaan, että lääkäri oli huono. Vaihtoehtopuolella tuomitaan koko hoitomuoto, Lalli harmittelee.

Haaparannan Atlaskotanissa asiakkaina on ollut eniten suomalaisia. Kovin suuresti toimintaa ei ole edes mainostettu.

- Meidän markkinointihan perustuu paljon siihen miten asiakasta on hoidettu ja kuinka paljon hän on saanut apua. Me uskomme tähän menetelmään ja olemme saaneet todella hyviä tuloksia aikaan. Se puhukoon puolestaan, Helena Lalli toteaa.

Lähteet: YLE Perämeri

Lue seuraavaksi