Uuden Musiikin Kilpailulla huikea suosio

Euroviisujen Suomen karsinnat korvaavaan Uuden Musiikin Kilpailuun lähetettiin määräaikaan mennessä 540 demoa. Osallistujien musiikkityylien kirjo on lavea.

viihde
Music Export Finlandin toiminnanjohtaja Pauliina Ahokas ja projektipäällikkö Sami Häikiö.
Music Export Finlandin toiminnanjohtaja Pauliina Ahokas ja projektipäällikkö Sami Häikiö ovat mukana Uuden Musiikin Kilpailun esiraadissa.YLE

Uuden Musiikin Kilpailun tuottaja Anssi Autio Yleisradiosta iloitsee kisan saamasta suosiosta.

- Demojen suuri määrä yllätti meidät täysin. Suomessa tehdään todella hyvää musiikkia, tästä tulee hieno ensimmäinen Uuden Musiikin Kilpailu, kertoo UMK:n tuottaja Anssi Autio.

Viime vuonna demoja Euroviisujen karsintoihin lähetettiin 277 kappaletta.

- Viesti siitä, että rakennamme aivan uutta kisaa on selkeästi otettu hyvin vastaan, Autio sanoo.

Mukana olevien musiikkityylien kirjo on laaja. Naispuoliset singer-songwriterit on yksi silmäänpistävä ryhmä, samoin perinteistä suomirokkia esittävät yhtyeet. Mukana on myös iskelmää ja poppia, mutta Anssi Aution mukaan yllättävän vähän metallia.

Biisejä hiotaan kisan aikana

Uuden Musiikin Kilpailu korvaa Euroviisujen Suomen karsinnat. Kilpailuun lähetettyjä biisejä hiotaan ammattituottajien kanssa ja parhaat päätyvät radiosoittoon ja pääsevät muutenkin esille eri ohjelmissa ja medioissa. Tuottaja Aution mukaan osallistujien tavoite on saada oma biisi ja sen esitys sellaiseen kuntoon, että finaalissa mikä tahansa bändeistä voi olla voittaja.

- Haluamme tarjota ponnahduslaudan lahjakkaille suomalaisille artisteille ja biisintekijöille, Autio sanoo.

Bändien ja artistien matkaa kohti Uuden Musiikin Kilpailun finaalia seurataan syksystä lähtien. Seuraavaksi esiraati valitsee jatkoon menijät, jotka julkaistaan marraskuun alussa osoitteessa yle.fi/umk (siirryt toiseen palveluun).

Artistien ja biisien kehityskaarta voi seurata netissä ja tammikuusta lähtien myös radiossa ja televisiossa.

Kisan finaali on helmikuussa ja kilpailun voittaja esiintyy satamiljoonaiselle yleisölle Euroviisuissa Azerbaidzanissa toukokuussa.

Lähteet: YLE Uutiset