Menneen talven lumista uusi sesonki

Vuokatin ensilumenlatu on kallis rakentaa, mutta siitä hyötyy koko alue. Tänä vuonna latuun on käytettävissä ennätysmäärä lunta. Viime talvena varastoidusta 40 000 kuutiosta haihtui kuuman kesän aikana vain kymmenesosa.

lumi
Hiihtäjiä Vuokatin ensilumen ladulla.
Vuokatin urheiluopisto

Vuokatin ensilumenladun rakentaminen alkaa sahanpurun kuorimisella lumikasan päältä. Hiihtoladusta käytetään nimitystä ensilumenlatu, vaikka kyse on menneen talven lumista. Sotkamossa on jo vahvat perinteet ladun rakentamisesta ja ylläpidosta, sillä ensilumenlatu on tehty joka syksy vuodesta 2004 lähtien.

- Meillä on ollut hyvät systeemit jo useita vuosia käytössä. Lumi tehtiin helmikuun pakkasilla ja peitettiin puruilla. Meillä on sanonta, että 10.10. klo 10 avataan. Eiköhän me pidetä siitä kiinni tänäkin vuonna, sanoo Vuokatin Urheiluopiston Valmennuskeskuksen johtaja Jyri Pelkonen.

Ennätyssuuri lumikasa

Tänä syksynä ensilumenlatuun on käytössä ennätysmäärä lunta. Viime talvena Vuokatin suureen lumikasaan varastoitiin 40 000 kuutiota lunta, josta hävisi kesän aikana vain 10 prosenttia. Vuokatin Urheiluopistolle tulee lumen varastoinnin tietotaidosta jatkuvasti kyselyjä ulkomaita myöten. Lumetusoppiin onkin tulossa väkeä muun muassa Venäjältä.

Viikonlopun aikana menneen talven lumista rakennetaan alkuun 1,3 kilometrin lenkki, jota jatketaan olosuhteiden salliessa. Ensilumenladun vetovoima on tärkeää Vuokatin matkailulle.

- Ilman Vuokatin ensilumenlatua aika monella majoituspaikalla olisi luukut olleet kiinni jo pitkään. Latu on alueen matkailun kannalta merkittävässä osassa, ja on tehnyt loka-marraskuusta uuden sesongin alueelle, kertoo Pelkonen.

Kallis investointi

Ensimmäisillä viikoilla ladulla hiihtää syyslomaviikkojen turisteja ja urheiluakatemian opiskelijoita. Lokakuun loppupuolella saapuvat kansainväliset hiihtäjät. Ladun on syytäkin houkutella väkeä, sillä sen tekeminen maksaa.

- Pelkästään lumen tekoon, säilömiseen ja levittämiseen palaa rahaa noin 150 000 euroa vuodessa. Siihen kun lisätään pitkän ajan investoinnit lumitykkeihin, vesilinjoihin ja muihin, niin onhan se kallista. Ilman tätä tilanne olisi kuitenkin paljon huonompi. Hiihtäminen on Vuokatin alueella merkittävin vetovoimatekijä ja sen eteen pitää tehdä työtä, sanoo Jyri Pelkonen.

Hiihtäminen ei ole ilmaista harrastajallekaan. Esimerkiksi aikuisten peruslippu ladulle maksaa 17 euroa. Arki-iltaisin kello 17.30 jälkeen ladulle pääsee halvemmalla.

Lähteet: YLE Kainuu / Hanne Kinnunen