1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Kodittomalle kuningasboalle riittää sijaiskoteja

Oulusta Toppilan asuinalueelta löydetty kuningasboa on edelleen vailla omistajaa Oulun Eläinkodissa. Käärmeelle on kuitenkin löytynyt jo useita uusia sijoituspaikkoja, mikäli sen omistajaa ei löydy pikapuoliin.

Kotimaan uutiset
Oulusta Toppilasta löydetty kuningasboa terrariossa eläinkodissa
YLE

Kohmeisena löydetty kuningasboa asuu tällä hetkellä sille hieman liian pienessä terraariossa, sillä Oulun Eläinkodissa ei oltu osattu varautua puolitoistametrisen käärmeen asuttamiseen.

- Se oli melko liikkumaton ja kohmeessa saapuessaan meille. En tiedä olisiko koko ikänsä lemmikkinä elänyt kuningasboa selvinnyt ulkona lämpimälläkään säällä. Se tuskin olisi osannut löytää itselleen ravintoa, Oulun Eläinkodin omistaja Mia Koivumäki pohtii.

Kuningasboan ulkoisesta olemuksesta ei ole selvinnyt, kuinka kauan se on ollut ulkona ja ravinnotta.

- Kyllä sillä on yhdessä kohdassa pikkuisen paksumpi alue, josta voisi päätellä, että se on syönyt vasta jotain. Melko kuivakan oloinen se on, sillä se on painunut hieman lommolle.

Omistaja on edelleen kateissa

Kuningasboa on rauhallinen, eikä siitä ole koitunut minkäänlaista harmia Eläinkodissa. Koivumäki ei usko, että se olisi suhteellisen pienen kokonsa vuoksi ja koko ikänsä lemmikkinä eläneenä vahingoittanut vapaana ollessaankaan ketään.

Vieläkään ei tiedetä, mistä kuningasboa luikerteli Toppilan asuinalueelle.

- Kukaan ei ole vielä kaivannut käärmettä, mikä on ihme, sillä kuningasboat tuskin ovat kovin halpoja, Koivumäki toteaa.

Kuningasboan tilaa saapuu arvioimaan käärmeasiantuntijoita. Käärmeen uudelleensijoittamista aletaan pohtia, ellei omistaja ilmoittaudu pian.

- Pari innokasta harrastelijaa on jo ilmaissut halunsa ottaa käärmeen huostaansa. Annamme kuningasboan mielellämme eteenpäin, mikäli sille on tiedossa asiantuntevampaa hoitoa.

Lähteet: YLE Oulu / Johanna Latvala

Lue seuraavaksi