Laatikainen: Puolustusvoimat tarkoitettu Suomen puolustamiseen

Professori Erkki Laatikaisen maanantaikolumni pureutuu tällä kertaa puolustusvoimien ytimeen. Samalla pohditaan Jyväskylän kaupunginjohtajakuvioita ja kehaistaan lopuksi sekä Pekkaa että Maunoa.

kaupunginjohtajat
YLE Keski-Suomi

Hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta valmistelee puolustuspoliittisen selonteon eduskunnalle. Puolustusvoimien edellytetään säästävän 10 prosenttia menoistaan. Nykyinen vuosibudjetti on 2.7 miljardia euroa. Rakenteellisia uudistuksia toteutetaan. Palvelusaikaa saatetaan hiukan nipistää. Kertausharjoituksia vähennetään, samoin asevelvollisten maastovuorokausia. Ammattisotilaita ehkä irtisanotaan. Tätä ei ole milloinkaan ennen tapahtunut. Jynssäys ulottuu kaikkeen mahdolliseen.

Suomea ei puolusteta varuskunnista, on puolustusministeri Stefan Wallinin tokaisu. Monen varuskunnan ovet laitetaan säppiin.

Armeijaamme on muokattu vaativiin kansainvälisiin velvoitteisiin. Korkeaan teknologiaan on panostettu. Rauhanturvaamisen ja kriisienhallinnan toiminnot tuovat Suomen tärkeiden sidosvaltioiden hyväksyntää, mutta se koituu kalliiksi vallitsevassa laajuudessa. Onko maamme puolustamisen arkisuudesta tingitty, jotta kansainvälisillä kentillä kiillotettaisiin hovikelpoisuuttamme?

Suomea puolustavat vain suomalaiset. Muualta saatava apu on itsenäisyytemme kannalta suhdanneherkkää. Liittoumiin uskomiseen sisältyy kaunosieluisuutta. Olennaisinta on huolehtia puolustusvoimiemme kuntoisuudesta tilanteessa, jossa riippumattomuuttamme on tosissaan varjeltava. Tähän tarvitaan motivoitunut kansa ja kenttäkelpoiset sotilaat, jotka on varustettu riittävästi. Teknologian hyödyntäminen on välttämätöntä, mutta Suomen kokoisen valtion on silkka mahdottomuus juosta jokaikisen hintavan vempeleen perässä.

Suomea ei ole koskaan puolustettu varuskunnista, mutta niissä on koulutettu miehiä ja naisia kriisi- ja sotilaskuntoisiksi. Varuskuntien sijainti maan eri puolilla on luonut maanpuolustushenkeä. Tällä tosiasialla on yhä suuri merkitys.

Suomi kohtaa räväkän puolustuspoliittisen keskustelun. Muutoksia ei pidä itsetarkoituksellisesti torjua. Niiden sisältöön ja yksityiskohtiin kyetään vaikuttamaan. Nyt on sen aika.

Anderssonin jatko edellyttää yksituumaisuutta

Kunnallispoliitikot ovat arvioineet Keskisuomalaisessa kaupunginjohtaja Markku Anderssonin aikaansaannoksia seitsemän vuoden rupeamana Jyväskylässä. Keski-Suomen Kauppakamarin toimitusjohtajaa Uljas Valkeista on kuultu, kai ulkopuolisena asiantuntijana. Hän on avoimesti liputtanut puolueekseen kokoomuksen, mikä on kaupunginjohtajamme aatehiillos.

Juttu oli tasapainoinen. Anderssonia kiitetään hyvästä käytöksestä. Sitä odotetaan aina kaupunginjohtajalta. Tämän piirteen työntyminen esiin korostaa Anderssonin edeltäjän Pekka Kettusen luottamusmiehiin ja -naisiin viiltämiä haavoja.

Kauppakamarin toimitusjohtaja ylistää kaupunginjohtajaa ylitaivaallisilla sanoilla. Poliitikot ovat Valkeista varauksellisempia. Keskustalainen, vain nimettömänä kantansa lausumaan suostunut raskaan sarjan päättäjä on kyseleväinen. Hänen mielestään kaupunginjohtaja ei ole keskittynyt tarpeeksi painokkaasti uusien työpaikkojen hankkimiseen. Hän hakee kannuksia jopa toisarvoisissa kokouksissa ramppaamisista. Sosiaalidemokraattien Tuulikki Väliniemen näkemyksessä muhii empivyyttä. Kokoomuksen Jaakko Selin tykittää varauksettoman tuen kuin kelpo puoluekaveri.

Syksyn 2012 kuntavaaleissa valittavat valtuutetut harkitsevat melkein ensityönään, jatkaako Andersson kaupunginjohtajana vielä vuoden 2014 jälkeen. Tuolloin hän täyttää 64 vuotta.

Tuntuu oikeastaan hassulta pohtia juuri nyt, mikä on linjaus vuonna 2014 tai jo vuonna 2013. Virka on laitettava hyvissä ajoin hakuun, jos tuoreeseen vetojuhtaan päädytään. Päättämishetkeen on aikaa. Sinne edettäessä voi ilmaantua yllätyskäänteitä.

Kaupunginjohtajan pitää nauttia varauksetonta arvonantoa lähimmiltä esimiehiltään, jotta hän kykenee täysipainoisesti huolehtimaan rankoista vastuista. Vähänkin kiistanalaisessa ilmapiirissä jatkaminen hukkaisi ihmisen ja yhteisön kapasiteettia.

Jyväskylä on valtakunnan osakeskus. Sen niskaan on kaatunut ja on kaatumassa yhä rajumpia velvoitteita työpaikkojen synnyttämisen, maakunnan koossa säilyttämisen, yhteisön tehokkaan luotsaamisen ja lukuisista muista lähtökohdista. Ykkösvirkamiehen jatkaminen toimessaan tai siitä sivuun siirtyminen 64-vuotiaana ei ole sympatian tai antipatian vaan järjellisen harkinnan tulos.

Pekan arvo nousee ja Mauno on rehti mielipidekirjoittaja

Jyväskylän Ylioppilaslehdessä on kaksi valtajournalismista poikkeavaa juttua.

Taiteilija Juhani Petäjäniemen kaupunginjohtaja Pekka Kettusesta maalaaman muotokuvan paljastaminen pensselöidään virkistävällä otteella. Värikäs Kettunen hahmottuu tunne-eloisana persoonana, joka sai tavattoman paljon hyvää ja kuhinaa kotikaupungissaan, miehenä, joka keskusteli kansalaisten kanssa. Muotokuva tekee oikeutta luotsille, jonka arvo nousee kohisten historiassa. Muotokuvan sanoma on katsojan silmässä. Petäjäniemen työ viestii kohteensa erottuvuutta, yksinäisyyttä ja rohkeaa omantienkulkevuutta.

Toinen ikioman polun vaeltaja on Mauno Voutilainen. Hän on kenties maamme tuottoisin kansalaismielipiteenilmaisija. Mauno on naputellut työttömyydestään ja elämästään myytin. Hän tarkkailee eloa hyväntahtoinen pilke sielussaan. Näkemyksensä hän kirjoittaa nettiin, Keskisuomalaiseen ja muille foorumeille nimellään. Se on rehdin miehen meininkiä.

Lähteet: Professori Erkki Laatikainen