Puolan hallitus voitti parlamenttivaalit

Puolan keskustaoikeistolaisen pääministeripuolueen vaalivoitto on vahvistunut ääntelaskennan edetessä. Kun äänistä on laskematta vajaa prosentti, kansalaisfoorumin osuus on 39,2 prosenttia. Sen hallituskumppani talonpoikaispuolue on saanut äänistä 8,3 prosenttia.

Ulkomaat
Puolan pääministeri Donald Tusk lenkillä Blonie-puistossa Puolan Krakovassa 2. lokakuuta.
Puolan pääministeri Donald Tusk lenkillä Blonie-puistossa Puolan Krakovassa 2. lokakuuta.Radek Pietruszka / EPA

Kansalaisfoorumin vaalimenestyksen ansiosta pääministeri Donald Tuskista tulee Puolan ensimmäinen pääministeri, joka valitaan toiselle perättäiselle kaudelle sosialismin romahtamisen jälkeen. Hänen puolueensa kannatus kasvoi lähes kaksi prosenttiyksikköä.

Talonpoikaispuolue on valmis jatkamaan kansalaisfoorumin kumppanina. Yhdessä ne ovat saamassa 234 paikkaa parlamentin 460-paikkaiseen alahuoneeseen sejmiin.

Vaalitulos miellyttänee markkinoita, sillä Tuskin puolueen voiton uskotaan takaavan taloudellisen ja poliittisen tasapainon lähivuosiksi Puolaan, joka on EU:n itäisistä jäsenistä suurin. Maanantaiaamun valuuttakaupassa zloty olikin lievässä nousussa, kun muut alueen valuutat heikkenivät jopa prosentin verran.

Puolan suhteiden Saksaan ja Venäjään pelättiin vaarantuvan, jos voimakkaan konservatiivinen Laki ja oikeus -puolue olisi voittanut. Jaroslaw Kaczynskin johtama, Puolaa vuosina 2005 - 2007 hallinnut puolue on saamassa äänistä 29,9 prosenttia.

Yllättäjäksi vaaleissa nousi ensikertalaisena mukana ollut vasemmistolainen puolue, Palikotsin liike, joka ajaa muun muassa kirkon ja valtion erottamista toisistaan, aborttilain lieventämistä ja homojen oikeuksien parantamista. Puolue sai kymmenen prosentin ääniosuuden.

Demokraattinen vasemmistoliito, kommunistipuolueen perillinen, joutui tyytymään vain noin kahdeksaan prosenttiin äänistä. Puolueen johtaja Grzegorz Napieralski on ilmoittanut luopuvansa tehtävästään huonon vaalituloksen takia.

Lähteet: YLE Uutiset, AFP, Reuters