yle.fi-etusivu

Venäjä: Lumimies on totta

Siperialaisen Kemerovon alueen viranomaiset sanovat saaneensa kiistattomia todisteita siitä, että lumimiehenä tunnettu myyttinen olio on totta.

luonto

Viranomaisten mukaan alueelta on löytynyt jalanjälkiä, makuupaikka ja karvoja, joiden uskotaan kuuluvan lumimiehelle. Jäljet löytyivät luolasta syrjäiseltä vuoristoseudulta Siperian eteläosasta. Löydön teki kansainvälinen tutkijaryhmä, joka oli kutsuttu Kemerovoon pohtimaan lumimiehen olemassaoloa. Löydökset on vielä analysoitava laboratoriossa.

Lumimies, joka Himalajan puolella tunnetaan nimellä jeti, on myyttinen olento, jonka kerrotaan elävän Himalajalla ja Siperiassa. Pohjois-Amerikassa samantapaista oliota kutsutaan isojalaksi, Mongoliassa almaksi.

Tarinoiden mukaan lumimies on apinamainen otus, jolla on punertava tai oranssi karvapeite. Vaikka Himalajan asukkaat pitävätkin otusta totena, pitäviä todisteita lumimiehen olemassaolosta ei toistaiseksi ole saatu.

Kemerovon viranomaiset suhtautuvat löytöön ja lumimieheen innostuneesti, sillä karvaotuksen toivotaan tuovan turisteja alueelle, joka tällä hetkellä elää lähinnä kaivosteollisuudesta.

Lähteet: AFP

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Egyptin moskeijahyökkäys

Egyptin presidentti julisti suruajan: "Moskeijaisku kostetaan äärimmäisellä voimankäytöllä"

Egypti

Analyysi: Egyptin synkkä päivä

Orjuus

Libyan orjahuutokaupat: CNN:n kuvat paljastivat ongelman, josta kaikki tiesivät

Kaamos

Kaamos otti taas Suomen synkkään syleilyyn – Näillä vinkeillä jaksat pirteänä läpi pitkän pimeän