1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulla-Maj Wideroos

Wideroos: Kuntien lukumäärä vähenee Pohjanmaalla

Kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos uskoo, että kuntien lukumäärä Pohjanmaan rannikolla on tulevaisuudessa pienempi. Wideroos katsoo, että muutama kuntaliitos tulee toteutumaan rannikolla lähitulevaisuudessa.

Kuva: YLE / Jukka-Pekka Inkinen

Pallo liitosasioissa on ennenkaikkea kunnilla itsellään. Nyt kuntien pitäisi pystyä tekemään päätöksiä, sanoo RKP:n kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos:

- Ensimmäinen viesti on se, että jokainen kunta hakee itselleen kumppanin, sen kumppanin, jonka kanssa haluaa tehdä yhteistyötä tai liittyä yhteen. Minun mielestäni sen täytyy olla ensimmäinen askel. Tietysti, jos kunnat eivät niin halua, niin olen aika varma, että ministeri Virkkusen johdolla hallitus tulee puuttumaan asioihin, toteaa Ulla-Maj Wideroos.

- Aikataulu on aika kireä ja se on mielestäni hyvä asia. Erilaisia yhteistyömalleja on tehty jo pitkään PARAS-hankkeen mukaisesti. Hyvä pohjatyö on nyt tehty, ja sitten täytyy tehdä päätöksiä, sanoo kansanedustaja Ulla-Maj Wideroos.