Maakuntien kehittämisrahaa uhkaa leikkaus

Oulun vaalipiirin keskustalaiset ovat hiillostaneet hallitusta maakuntien kehittämisrahan suurista leikkauksista. Ensi vuoden budjettia koskeva lähetekeskustelu jatkuu eduskunnassa päivittäin perjantaihin saakka.

projektirahoitus
Mirja Vehkaperä (kesk.) on huolissaan maakunnan kehittämisrahan budjettileikkauksista.YLE

Keskustan kansanedustaja Mirja Vehkaperä Haukiputaalta hämmästelee 60 prosentin suuruista leikkausta ja korostaa, että maakuntien kehittämisraha on ollut tärkeä aluepolitiikan ja alueiden kehittämisen väline.

- Nyt leikkaus koskee 32 miljoonaa euroa, ja seuraavana vuotena käytössä on vain 13,5 miljoonaa. Me olemme näillä rahoilla plus Euroopan unionin rakennerahoilla ja kuntien vastinrahoilla saaneet paljon aikaan. Miksi tämä leikkaus?, Mirja Vehkaperä kysyy.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies vakuuttaa tuntevansa hyvin kehittämisrahan tarpeet. Hän perustelee leikkauksia yleisillä säästötarpeilla ja valtion velkaantumisella.

- Rauhoittaisin sen verran, että esimerkiksi osaamiskeskusohjelma pystytään läpi viemään tällä rahoitustasolla, Jyri Häkämies toppuuttelee.

- Maakuntien kehitysrahat ovat tärkeitä selvitysrahoja, mutta ehkä pitää laittaa maakunnan liiton virkamiehet töihin ja vähentää sitten konsulttitilauksia, neuvoi Jyri Häkämies tiistain lähetekeskustelussa.

Kainuun rahoitukseen korjaus?

Sotkamon Timo V. Korhonen ei pitänyt Häkämiehen vastauksesta, ja korosti kehittämisrahaa käytettävän myös muuhun kuin selvityksiin.

- Se on aika kova arvio, että nämä maakuntien kehittämisrahat ovat ikään kuin vain selvitysrahoja. Kyllä niillä on aika suuri merkitys hiukan maakunnasta riippuen myös maakunnan elinkeinopolitiikan kehittämiseen, Timo V. Korhonen arvioi.

Korhosen mukaan Kainuun kehittämisrahan leikkaukset kohdistuvat suoraan tiestön ylläpitoon ja muun muassa työttömyyden hoitamiseen.

- Miten Kainuun kehittämisrahan kehittämiseen nyt pitäisi sitten suhtautua?, kysyy Korhonen.

Elinkeinoministeri Jyri Häkämies muistuttaa hallituksen korottavan työllisyysmäärärahoja, mutta lupailee budjetin täydennysesitykseen kohennusta Kainuun kehittämisrahoihin.

Eduskunnan budjettikeskustelu suorana netissä

Eduskunnan verkkopalvelu välittää lähetekeskustelun suorana lähetyksenä. Keskustelu jatkuu perjantaihin. Keskiviikkona ja torstaina lähetekeskustelu alkaa klo 10, perjantaina klo 13.

Lähteet: YLE Oulu