Puolustus myöntää: Michael Jackson ei ottanutkaan nukutusainetta itse

Syyskuussa alkanut oikeudenkäynti poptähti Michael Jacksonin kuolemaan johtaneista syistä on saanut uuden käänteen. Jacksonin lääkärin asianajajat ovat luopuneet väitteestä, jonka mukaan Jackson olisi itse ottanut tappavan annoksen nukukutusainetta.

Ulkomaat
Conrad Murray kuuntelee Michael Jacksonin kuolemantuottamusoikeudenkäynnin avauspuheenvuoroa Los Angelesissa.
Conrad Murray kuunteli Michael Jacksonin kuolemantuottamusoikeudenkäynnin avauspuheenvuoroa Los Angelesissa tiistaina.Al Seib / EPA

Puolustus väitti kuukausia, että poptähti olisi itse aiheuttanut oman kuolemansa kaksi vuotta sitten. Keskiviikkona Jacksonin lääkärin Conrad Murrayn asianajaja kertoi teettäneensä tutkimuksen nukutusaine Propofolin vaikutuksista nieltäessä. Asianajajan mukaan Propofolia vaikutukset ovat mitättömiä, jos ainetta nielee.

Epäselväksi jäi, mitä puolustus aikoo seuraavaksi. Se voi esittää, että Jackson antoi Propofolia ruiskeena itselleen. Viranomaisten mukaan Jacksonin lääkäri Conrad Murray antoi poptähdelle nukutusainetta tappavan annoksen kesäkuussa 2009. Murray on kieltänyt olevansa syyllinen.

Entisen yhdysvaltalaissyyttäjä Manny Medranon mukaan käänne on puolustukselle tuhoisa, sillä se esitti jo avauspuheenvuorossaan, että Jackson otti itse Propofolia.

Syyttäjät ovat loppusuoralla Murray'ta vastaan käymässään jutussa. Keskiviikkona kardiologi Alon Steinberg kertoi oikeudessa valamiehille, että Murray osoitti suurta välinpitämättömyyttä ja rikkoi toistuvasti normaaleja hoitomenetelmiä. Hänestä Murray ei olisi koskaan saanut antaa Propofolia sairaalan ulkopuolella. Steinberg myös totesi, että Jackson olisi voitu pelastaa, jos Murray olisi yksinkertaisesti soittanut hätänumeroon 911.

Lähteet: AP, AFP