Turvajärjestelmä ennaltaehkäisee muttei estä kotimurtoja

Yhä useammat suojaavat kotinsa erilaisilla turvajärjestelmillä esimerkiksi murtovarkauksien varalta. Alan suuri toimija Securitas Direct on laajentamassa toimintaansa paraikaa Kymenlaaksoon.

Turvallisuustuotteet
Turva-avainta heilautetaan kodin hälytysjärjestelmän tunnistimessa.
Erilaiset kotien turvajärjestelmät yleistyvät yhä. Yleisin turvajärjestelmäasiakas on omakotitalossa asuva lapsiperhe.Päivi Köngäs / YLE

Turvajärjestelmät ovat kasvattaneet suosiotaan, ja elokuussa poliisi arveli Pohjois-Kymenlaakson mökkimurtojen puolittuneenkin juuri turvajärjestelmien käytön seurauksena. Siinä missä Pohjois-Kymenlaakson mökkimurrot vähenivät, Etelä-Kymenlaaksossa lukemat nousivat selvästi. Securitas Directin koulutuspällikkö Tapsa Kerosen mukaan turvajärjestelmien kasvaneeseen suosioon onkin monia syitä.

- Asioita sattuu ja kotimurtoja on ollut lähiaikoina myös Kouvolan alueella. Yksi syy kysynnän kasvuun on kuitenkin, että tuotteet ja palvelut ovat nykyään hinnoiltaan kaikkien kotien saatavilla, toteaa Keronen.

Suosion taustalla usko järjestelmään

Keronen myöntää, että vielä muutama vuosi takaperin kodin turvajärjestelmiä tilasivat lähinnä varakkaammat ihmiset.

- Mutta kyllä me nykyään suojataan aivan tavallisia, suomalaisten lapsiperheiden ja vanhusten koteja, Keronen korostaa.

Hän ei usko, että turvajärestelmien tilaamisen taustalla vaikuttaisi pelko, vaan usko järjestelmän toimivuuteen.

- Laitteillamme pystytään lähes 100 prosenttisesti välttämään kotimurrot ja oikeasti parantamaan läheisten ja lasten turvallisuutta, myös silloin kun ollaan kotona, listaa Keronen.

Langaton ja helppokäyttöinen

Turvalaitteiden viimeisimpänä teknisenä edistysaskeleena Keronen mainitsee niiden langattomuuden ja helppokäyttöisyyden.

- Mitään ei enää vedetä kattoon eikä seinille. Ennen tarvitse kaikenlaisia koodeja, mutta nykyään avaimenperissä on tunnistin, jota vilauttamalla hälytysjärjestelmä aktivoituu, Keronen kuvailee.

Hän kuitenkin muistuttaa, että itse laitteet ja turvajärjestelmät eivät sinällään estä ketään murtautumasta kotiin.

- Kun murtautuja näkee, että koti on suojattu ja kuuluu vartioinnin piiriin, hän ei halua ottaa riskiä, että joutuu turvakameran kuvaan tai rötöksestään kiinni. Ennaltaehkäisy on turvajärjestelmien keskeinen tehtävä, Keronen tiivistää.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Katariina Luoma