Ex-kansanedustaja herättää henkiin Kotikadun Hanneksen

Yhden kauden kansanedustajaksi jäänyt näyttelijä Risto Autio palaa tv-ruutuun ensi vuonna tuttuun rooliin. Hän herättää henkiin YLE TV1:n Kotikatu-sarjan Hanneksen. Aution osalta kuvaukset alkavat tammikuussa, kertoo Aamuposti.

Risto Autio
Hausjärveläinen näyttelijä Risto Autio palaa tv-ruutuun ensi vuonna Kotikadun Hanneksena. Roolihahmo löytää myös uuden vaimon.YLE / Heidi Kononen

Hausjärveläinen näyttelijä Risto Autio ennätti olla Keskustapuolueen kansanedustaja yhden kauden. Viime kevään vaalikampanjakin jäi torsoksi viime talvena sattuneen pahan liukastumistapaturman takia.

Ennen eduskuntauraa Risto Autio tuli koko kansalle tutuksi suositun Kotikatu-sarjan Hannes Luotolana. Parlamentaarikkona hän joutui jättämään sarjan.

Aution esittämä Hannes Luotola palaa Kotikadulle keväällä 2012, jaksossa 569. Käsikirjoituksen mukaan Hannes asuu edelleen Lapissa uuden perheensä kanssa, mutta työ tuo hänet säännöllisesti Helsinkiin ja Kotikadulle.

Hän kohtaa myös uuden, tulevan vaimonsa. Kuka hän on, sitä ei Autiokaan vielä tiedä.

-Tämä on kuin palaisi kotiin. Vaikka se kuulostaakin kliseeltä, niin se on hyvin totta. Olen ollut Kotikadulla 12 vuotta, se on puolet taiteilijaurastani ja viideosa koko elämästäni. Paluu herättää minussa mielekästä tutinaa, sanoo Autio Kotikadun kotisivuilla.

Autio on pitkän sairasloman takia hän on joutunut perumaan useita näyttelijäkeikkoja.

Kuvaukset alkavat tammikuussa.

Aamupostissa Risto Autio toivoo Hanneksen paluun tuovan sarjan vanhoja katsojiakin takaisin ruudun ääreen.

-Ja Hanneksen ex-vaimo Karin (Anitta Niemi) on tätä nykyä sarjassa hieman irrallaan, joten ex-puolison ilmaantuminen tuonee hänenkin rooliinsa jotain uutta.

Lähteet: YLE Häme