1. yle.fi
  2. Uutiset

Niistäminen voi saada liman kiipeämään korviin

Niistäminen on taitolaji. Jos limaa töräyttää liikkeelle liian voimakkaasti, sitä saattaa mennä vääriin paikkoihin kuten nenän sivuonteloihin ja korviin. Tarkkana saa olla myös sen kanssa, mihin niistää. Kertakäyttönenäliina on aina puhtaampi kuin kankainen versionsa.

terveys
Nainen niistää nenäliinaan.
YLE / Hanna Lumme

Niistämisessä on yhtä monta tapaa kuin on niistäjiäkin. Yksien mielestä niistää kuuluu sierain kerrallaan, toiset töräyttävät koko nenän kerralla tyhjäksi.

- On tutkimuksia siitä, että jos niistää oikein kovasti ja nenä menee tukkoon, limaa voi työntyä nenän sivuonteloihin ja jopa korviin. Suosittelen, että niistäessä päästetään ilmaa läpi eikä puristeta nenää täysin tukkoon, sanoo korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Aarre Salonen Päijät-Hämeen keskussairaalasta.

Liian voimallinen niistäminen voi siis pumpata limaa väärään paikkaan. Salosen mukaan on mahdollista, että tämä altistaa poskiontelon- ja korvatulehduksille.

Lima ulos suun kautta

Nenän värekarvat kuljettavat limaa automaattisesti nenän takaosaan ja sieltä nieluun, kurkkuun sekä vatsalaukkuun.

Normaalisti lima kulkeutuu nenästä pois, mutta jotkin virusinfektiot voivat vaurioittaa värekarvan toimintaa niin, että lima jää nenään pyörimään.

- Jos saa limaa suun kautta ulos, sekin on hyvä tapa tyhjentää nenä. Nuhapotilaille ja niille, joilla on poskiontelontulehdusriski suosittelen nenähuuhtelukannua, joka liukastuttaa liman ja saa sen liikkeelle, Salonen toteaa.

Kertakäyttöliina hygienisin

Lääkäri ymmärtää tarpeen niistää, sillä se helpottaa tukkoisuutta ja oloa. Flunssasairaan on kuitenkin syytä pitää huolta myös hygieniastaan. Kadulla suoraan ilmaan niistäjiä erikoislääkäri toruu.

- Ei se kovin hygieenistä ole. Kerron esimerkiksi, että kun kerran aivastaa, juna-aseman kokoinen paikka infektoituu. Tiettyä hygienisyyttä pitää julkisilla paikoilla noudattaa, sanoo erikoislääkäri Salonen.

Joskus näkee käytettävän kertakäyttönenäliinojen sijaan kankaisia versioita. Salosen mukaan kangasnenäliinan käyttäjä saa olla tarkkana pesun kanssa.

- Jos liina viikkotolkulla pyörii taskun pohjalla, se ei varmasti ole puhdas. Nenälle on paras, että liina on ohut ja pehmeä, ettei tule haavaumia tai ihottumia. Hygieenisin on ohut kertakäyttöinen nenäliina.

Lähteet: YLE Lahti / Hanna Lumme

Lue seuraavaksi