Römppä tuo valoa kaamokseen

Römppä Kulttuuriviikko tarjoaa jälleen 11 tapahtumaa, jotka koostuvat konserttien lisäksi tanssi-, taide-, ja viihde-esityksistä. Kulttuurin avulla kaamosta on kaadettu Römppäviikolla jo liki 40 vuotta.

tangot (tanssit)
Kajaanilainen laulaja Heikki Koskelo esiintyy marraskuussa Kuhmon Römppä Kulttuuritapahtumassa.YLE / Katja Oittinen

Kuhmon vanhimman kulttuuritapahtuman uutuutena on Raija ja Maaret Kilposen viihdekonsertti. Vuosien taikaa -viihdekonsertin säestyksestä vastaa Katri Helenan konserttiorkesterina toiminut 6-miehinen Petoman. Petoman voitti kaikkien aikojen ensimmäisen tanssiorkestereiden suomenmestaruuden vuonna 1989.

Koskelo yleisömagneettina

Römppä Kulttuuriviikolle palaa muutaman vuoden tauon jälkeen Sinitaivas-konsertti. Konsertissa esiintyvät tangolaulukilpailun viime kesän superfinalistit Mervi Koponen ja kajaanilainen Heikki Koskelo. Heidän lisäksi lavalle astuvat Lea Laven ja tangokuninkaat Marko Maunuksela ja Amadeus Lundberg.

– Jo nyt on lippuja kyselty melkoisesti tähän ainoaan Itä-Suomessa järjestettävään Sinitaivas-konserttiin. Erityisesti Kajaanista on tulossa useammalla linja-autolla yleisöä, sanoo Kuhmon kulttuurisihteeri Toivo Mikkola.

Ponnahduslauta suurille estradeille

Tangolaulun taitokisat kuuluvat Römppäviikon perinteeseen. Kaikille tangolaulun taitajille tarkoitetut kilpailut järjestetään nyt 16. kerran. Toivo Mikkola kertoo, että kilpailu on saanut paljon myönteistä palautetta.

– Erityisesti kilpailussa soittava elävä orkesteri ja kisaa järjestävä organisaatio on saanut kehuja. Tangolaulun taitokisat toimivat hyvänä alkusysäyksenä valtakunnallisiin vastaaviin kilpailuihin ja menestystäkin on tullut. Esimerkkinä voisin mainita sotkamolaisen Johanna Piipposen.

Kuhmon Römppä Kulttuuriviikko järjestetään 3. – 11.11. 2011.

Lähteet: YLE Kainuu