Eduskunta valmistautuu remontin seuraavaan vaiheeseen

Eduskunta valmistautuu peruskorjauksen seuraavaan vaiheeseen. Lähes kaikki kirjasto- ja hallintorakennuksen toiminnot muuttavat keväällä vuokratiloihin lähellä sijaitsevaan Postitaloon. Sinne siirtyy yli 100 työntekijää ja kirjaston keskeinen aineisto.

talous
Kaareva hallinto- ja kirjastorakennus tyhjenee remontin tieltä keväällä.YLE

Hallinto- ja kirjastorakennuksen varsinainen peruskorjaustyö alkaa toukokuussa. Sen arvioidaan maksavan noin 26 miljoonaa euroa.

Eduskuntatalo evakkoon 2015

Varsinainen eduskuntatalo puolestaan tyhjennetään peruskorjausta varten kokonaan näillä näkymin vaalitauon aikana keväällä 2015. Seuraava eduskunta aloittaa toimintansa varatiloissa Sibelius-Akatemian rakennuksessa, jonka konserttisali muutetaan täysistuntokäyttöön sopivaksi.

Eduskuntataloon palataan aikaisintaan seuraavan vuoden syksyllä.

Valmis juhlavuonna 2017

Peruskorjauksen aikana muun muassa uusitaan lähes koko putkisto.

Myös lämmön talteenottoa, ilmanvaihtoa, turvajärjestelmiä ja tietoverkkoja parannetaan. Huomiota kiinnitetään nykyistä enemmän myös paloturvallisuuteen ja esteettömyyteen.

Eduskunnan peruskorjauksen pitäisi olla keskeisiltä osiltaan valmis Suomen itsenäisyyden juhlavuonna 2017. Peruskorjauskustannusten arvioidaan olevan kymmenen vuoden aikana noin 191 miljoonaa euroa. Lisäksi kustannuksia tulee muun muassa irtaimiston hankinnasta ja väistötilojen vuokrista.

Lähteet: YLE Uutiset