YK:n päivä aloittaa aseidenriisuntaviikon

Maanantaina vietetään YK:n päivää. Samalla alkaa järjestön aseidenriisuntaviikko. Teemaviikolla rauhanjärjestöt muistuttavat maailmaa varustelumenojen kasvun pysäyttämisen tärkeydestä ja köyhyyden poistamiseen panostamisesta sekä sotien syiden purkamisesta.

Kotimaa
YK:n lippu.
Mohamed Messara / EPA

YK:n mukaan sotilasmenot verottavat valtioiden mahdollisuuksia kehittää sosiaalista turvallisuutta ja hyvinvointia. Asevarusteluun käytettiin viime vuonna 1 620 miljardia euroa, josta pelkästään Yhdysvaltojen varusteluun käyttämä summa oli 572 miljardia. Euroopassa summa jäi hieman yli puoleen, 276 miljardiin.

YK:n päivää on vietetty vuodesta 1948 lähtien, aseidenriisuntaviikkoa vuodesta 1979. Tänä vuonna viikon teemoina ovat kehityksen ja asevarustelun suhde sekä erityisesti Suomessa ajankohtainen kysymys aseista ja väkivallasta kodeissa ja kaduilla. Aseidenriisuntaviikolla järjestetään lukuisia tapahtumia, joissa pureudutaan vuoden teemaan.

Lähteet: YLE Uutiset