Helsingistä löytyi uusi sudenkorentolaji

Suomi on saanut lajistoonsa jälleen uuden sudenkorentolajin. Sudenkorentoharrastaja Timo Päivinen löysi ja valokuvasi kulkusyyskorennon Helsingissä Uutelan Särkkäniemessä lokakuussa. 2000-luvulla uusia sudenkorentoja on löydetty jo seitsemän.

Suomen ensimmäinen kulkusyyskorento. Kuva: Timo Päivinen

Kulkusyyskorento (Sympetrum fonscolombii) muistuttaa muita syyskorentoja ja erityisesti syyskorentoihin kuuluvaa elokorentoa. Kulkusyyskorento tunnistetaan helpoiten silmien alaosan siniharmaasta väristä.

Timo Päivinen kuvailee löytöä onnekkaaksi tapahtumaksi.

- Luulin nähneeni elokorennon ja halusin ottaa siitä kuvan todisteeksi, koska oli jo niin myöhäinen syksy elokorennon havaitsemiseksi. Vasta kotona ruudulta näin, että kyseessä mahdollisesti onkin joku muu laji ja lähetin kuvan eteenpäin tunnistettavaksi, Päivinen kertoo.

Kulkusyyskorento tunnetaan vaellustaipumuksestaan ja on aiemmin tavattu mm. Etelä-Ruotsissa.

Lajiharrastajat tärkeässä roolissa

Sudenkorentojen harrastus on kasvanut Suomessa voimakkaasti 2000-luvulla. Tänä aikana on löydetty seitsemän Suomessa aiemmin tuntematonta sudenkorentolajia. Tämän vuoden saldoa on myös hentokeijukorento, jollainen löytyi tänä kesänä.

Suomessa tavattujen sudenkorentolajien määrä on nyt 59.

Museomestari Jaakko Kullberg Luonnontieteellisestä museosta kertoo, että harrastajien työ hyönteistutkimuksessa on merkittävää. Suurin osa uusista lajihavainnoista ja paljon tietoa lajien tilasta tulee aktiivisilta harrastajilta.

- Laaja harrastajapohja on korvaamaton. Hyönteisharrastajien johdosta tiedämme, missä eri lajien suhteen mennään, Kullberg sanoo.