Sikasäädösten tiukennukset hautautuivat ministeriöön

Sikoja koskevat eläinsuojelulain tiukennukset ovat hautautuneet maa- ja metsätalousministeriöön. Vuoden 2009 sikakohun jälkeen silloinen maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ohjeisti virkamiehiä etsimään säädöksistä uudistettavia kohtia. Muutoshanke ei kuitenkaan edennyt.

Kotimaa
Oikeutta eläimille -järjestön kuvaamaa materiaalia vuodelta 2009.
Oikeutta eläimille -järjestön kuvaamaa materiaalia vuodelta 2009.YLE

Valmistelutyö tuotti useita muutosehdotuksia. Ministeriö muun muassa kaavaili, että sikaloissa pitäisi olla nykyistä enemmän karsinatilaa ja kiinteää lattiaa. Lisäksi jokaiseen osastoon oli tarkoitus saada luonnonvaloa. Ministeriö teetti myös selvityksen muutosten taloudellisista vaikutuksista.

Ministeriöstä annettiin viime vuoden alkupuolella julkisuuteen tietoja, joiden mukaan säädösmuutokset olisivat voimassa vuoden 2010 loppuun mennessä. Maa- ja metsätalousministeriön eläinlääkintöylitarkastaja Susanna Ahlström sanoo kuitenkin A-studiolle, että ehdotukset eivät koskaan edes lähteneet lausuntokierrokselle.

- Sellaista viestiä ei ole meille tullut, että me voisimme lähteä laittamaan sitä lausuntokierrokselle.

Käytännössä kommunikointi ministerin ja virkamiesten välillä loppui kokonaan eikä muutoshanke edennyt. Entinen ministeri Anttila ei halunnut tarkentaa A-studiolle, miksi muutoshanke pysähtyi.

Lisää aiheesta maanantain A-studiossa kello 21.

Lähteet: YLE Uutiset