1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. kulttuuri

Timo Kärkkäinen UIT:n johtajaksi

Muun muassa Jean S -orkesterista tuttu Kärkkäinen on toiminut jo aiemmin helsinkiläisen musiikkiteatterin UIT:n johtoryhmässä.

Timo Kärkkäinen Kuva: Janne Mikkilä / UIT

Kärkkäinen on toiminut jo pidemmän aikaa UIT - Hakaniemen Musiikkiteatterin kapellimestarina ja on kuulunut jo vuodesta 2009 teatterin taiteelliseen johtoon ohjaaja Taneli Mäkelän ja koreografi Reija Wäreen kanssa.

Kärkkäinen pitää pienehkön teatterin kilpailutilannetta haastavana.

- Alueella on vastaavan kokoisellakin budjetilla toimivia teattereja, jotka saavat valtiolta ja kaupungilta vetoapua sadoilla tuhansilla euroilla. Minun tehtäväni on saada UIT - Hakaniemen Musiikkiteatteri tässä haastavassa ympäristössä toimimaan omillaan.

Kärkkäinen aloitti teatteriuransa muusikkona 80-luvulla Pikku Lillanissa ja siitä lähtien toiminut teatterialalla erilaisissa tehtävissä. Hän on myös musiikkiteatteripedagogi ja opettaa mm. Teatterikorkeakoulussa.

Yli 30 vuotta sitten perustettu Uusi iloinen teatteri hakeutui vuosi sitten konkurssiin, mutta teatteritoiminta on jatkunut uusien omistajien voimin. Kärkkäinen kuuluu myös teatterin omistajiin.

Vanhan teatterin kaatoi viime kädessä muutto Linnanmäen Peacock-teatterista Helsingin Kallioon. Muuton jälkeen Uuden iloisen teatterin yleisömäärät eivät riittäneet enää kattamaan kaikkia kuluja.