Koulujen avoin seksuaalikasvatus pelottaa monia kommentoijia

Nuorten seksuaaliterveyskasvatus on muuttunut yhä avoimemmaksi. Uusinta uutta on nyt seksuaaliterveyden työkalupakki, joka sisältää muun muassa tekopeniksen ja -emättimen. Nettikommentoijat ovat keskustelleet sopivasta valistusiästä ja koulujen valistustuntien sisällöstä.

Kotimaa
Seksuaalivalistuspaketin sisältöä.
Yle

Nimimerkki Helium korostaa valistusta ja avoimuutta.

"Kyllä nykymaailmassa seksistäkin tulee koulussa puhua tietämättömille nuorille. Aivan aataminaikainen on ajatus, että "kyllä luonto tikanpojan puuhun vetää". Sen filosofian seuraukset tunnetaan liiankin hyvin."

Nimimerkki Opetäti ei pidä tällaisista pakeista.

"Tärkein seksuaalikasvatuksen sanoma pitäisi olla, että seksuaalisuus liittyy aikuisuuteen ja siihen liittyy myös vastuu. Jotenkin tämmöiset pakit tuntuvat nuorten mielistelyltä."

Nimimerkki Ikurin maisteri antaisi koululle vaihtoehtoja.

"Noita asioita vuosia opettaneena voin sanoa, että nuoriso, joka ikänsä ja kehittyneisyytensä puolesta hyvinkin voi olla seksiä kokenutta, ei tunne sukuelimiä ainakaan liian hyvin, edes omiaan! Jos mallien käyttö tuntuu luontevalta, mikä ettei niitä voisi käyttää. Jos taas opettaja kokee tilanteen nolona, niin toimikoon toisin."

Nimimerkki Otan lapset pian pois koulusta kokonaan myöhäistäisi valistusta.

"Ihan törkeää jos tällaista valistusta annetaan jo yläasteikäisille!! Lisää paineita seksielämän aloittamiselle liian nuorena!!"

Nimimerkki Ransu toteaa netin kertovan nuorille asiat joka tapauksessa.

"Äidit ja Opet : miks nää on teistä yököttävii tai ällöttävii? pitäiskö teiän kattoo vähä peilii ja miettiä miks näin on - kun ei teiän aikana ollu seksikasvatusta? Olisko nyt vähä tarpeen teillekki? Netti joka tapauksessa nuoret kasvattaa tähän joten olis parempi antaa myös oikeaa ja realistista tietoa asiasta."

Nimimerkki Kolmen teinin äiti uskoo valistukseen.

"Vaikka monia yököttää, tosia-asia on, että järkevä seksuaalivalistus auttaa varmasti monia nuoria silloin kun asiat vaivaavat. Ja mielestäni valistusta tulisi antaa nimenomaan ja viimeistään yläasteella, myöhemmin nuoret ovat jo tietonsa etsineet muualta ja se mitä esim. netissä on tarjolla on kaukana valistuksesta."

Lähteet: YLE Uutiset