1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Avio- ja avoero

Eroriidat lapsista muuttuneet rajuiksi

Avioerossa suomalainen riitelee yleensä rahasta ja lapsista. Usein päästään sopuratkaisuun, mutta silloin kun riidellään, taistelu on rajumpaa kuin ennen. Asioista pitäisikin sopia pian eron jälkeen.

Avio- ja avoero
Lapsi ja aikuinen pitelevät pehmolelua.
Yle

Suomessa tapahtui 1980-luvulla lainsäädännössä radikaali muutos. Avioeron sattuessa ei enää haettu syyllisyysperusteita, kertoo asianajaja Salme Sandström, joka on erikoistunut perheoikeuteen lähes 40 vuoden ajan.

Eron saa siis ilman, että käräjäoikeudessa haetaan syyllistä. Näin kiistakapuloiksi ovat nousseet riitatapauksissa lapset ja omaisuus. Myös varallisuuden kasvu on nostanut omaisuuskysymykset esille.

- Jos ei ollut omaisuutta mistä riidellä, kiista ei kannattanut, sanoo Sandström.

Lapsista ja lasten huoltajuudesta sovitaan usein sopuisasti käräjäoikeudessa tai lastenvalvojan puheilla. Kiistat lapsista ovat poikkeuksia, mutta silloin kun riidellään, on taistelu lapsista tullut entistä rajummaksi. Tähän vaikuttavat muun muassa roolimuutokset perheessä.

- Nykyään isät ovat eri lailla lastensa elämässä mukana. He huolehtivat lasten jokapäiväisistä tarpeista enemmän kuin aikaisempien sukupolvien miehet.

"Järki katoaa täysin"

Omaisuudesta tapellaan pahimmillaan viimeiseen roposeen asti. Silloin, jos lähdetään riitelemään periaatteellisista kysymyksistä, katoaa järki välillä täysin. Kiistellään periaatteen vuoksi, mukana on näyttämisenhalua ja voitontahtoa. Enää ei ajatella lainkaan, mitä se maksaa, asianajaja kertoo.

- Lopussa voi tuntea suurta pettymystä siitä, että tuli turhaan käytyä tällainen mahtava riita.

Avioerotapauksessa kannattaa Salme Sandströmin mielestä kysyä neuvoa asianajajalta, vaikka asioista sopiminen tuntuisi sujuvan jouhevasti. Usein tunnin neuvottelu riittää oman oikeudellisen tilanteen selvittämiseen.

- Se ei tarkoita sitä, että asianajajaa pitäisi jatkossa eroprosessin aikana käyttää.

Uude puolisot hankaloittavat sopimista

Omaisuus olisi syytä jakaa mahdollisimman pian eron jälkeen, koska asioiden pitkittyessä riitoja syntyy helpommin. Varojen arvostus määritetään konkreettisen osituspäivän mukaan eli jos avioero on laitettu vireille monta vuotta aikaisemmin, varat määräytyvät vuosien takaisen tilanteen mukaan ja arvostus nykyhetken mukaan. Ajan kuluessa mukaan tulee epävarmuustekijöitä.

- Esimerkiksi nyt pörssikurssit ovat alhaalla. Jos ositus olisi tehty viisi vuotta sitten, kurssit olisivat ehkä olleet ylempänä.

Lisäksi toinen osapuoli voi pian eron jälkeen olla suostuvainen sopuratkaisuun ja erilaisiin kompromisseihin. Kun aikaa kuluu, syntyy uusia parisuhteita ja mukaan tulee useita ihmisiä päättämään asioista.

Usein ihmiset ovat eron sattuessa tietämättömiä oikeuksistaan. Salme Sandströmin mukaan tärkeää on jo ennen avioliittoa selvittää, mitä liitto taloudellisesti tarkoittaa ja arvioida, onko avioehtosopimukselle tarvetta.

Lähteet: YLE Lahti / Johanna Talasterä

Lue seuraavaksi