KOMMENTOI: Kuuluuko tekopenis terveystiedon tunnille?

Nuorten seksuaaliterveyskasvatus on muuttunut yhä avoimemmaksi. Uusinta uutta on nyt seksuaaliterveyden työkalupakki, joka sisältää muun muassa tekopeniksen ja -emättimen.

Dildo
Seksuaalivalistuspaketin sisältöä.
Hiv-tukikeskuksen seksuaaliterveyden työkalupakin sisältöä.YLE

Hiv-tukikeskus on suunnitellut opettajien avuksi seksuaaliterveyden työkalupakin, jonka sisältä löytyy ohjekirjan lisäksi kattava valikoima erilaista oheismateriaalia. Pientä matkalaukkua muistuttavasta pakista löytyy tehtäväkirjan lisäksi aitoa jäljittelevät tekopenis ja -emätin, erikokoisia ja -makuisia kondomeja, liukuvoidetta sekä lajitelma erilaisia esitteitä.

Työkalupakin tarkoituksena on helpottaa opetusta ja tarjota konkreettisia apuvälineitä esimerkiksi kondomin käyttöön ohjeistamisessa. Terveystiedon opettaja Outi Joensuu Kilterin koulusta Vantaalta uskoo, että tekopeniksestä ja -emättimestä tulee olemaan opetuksessa hyötyä.

- Nuoret eivät tunne toisen sukupuolen sukupuolielimiä niin hyvin. On hyvä, että nuoret näkisivät mittasuhteita ja voisivat itse kokeilla, tunnustella ja katsoa tarkemmin. En kokisi sitä mitenkään pervona, mutta niiden käyttöä täytyy pohjustaa ja selittää, minkä takia meillä on nyt tässä tekopenis, Joensuu sanoo.

Onko sopivaa käyttää tekopenistä ja -emätintä opetuksessa?

Kenen vastuulla on opettaa seksuaaliterveyttä?

Millaisia muistoja sinulla on terveystiedon tunneilta?

Lähteet: YLE Etelä-Karjala