Kapteeni Mustaparran tykki nousi merestä

Merirosvo Mustaparran tykki on pelastettu syvyyksistä. Tutkijat nostivat 900-kiloisen tykinjärkäleen Yhdysvaltain rannikolta löytyneestä laivanhylystä, joka kesällä varmistui yhdeksi maailman kuuluisimmista merirosvoaluksista.

Ulkomaat

Mustaparran laiva on levännyt merenpohjassa Pohjois-Carolinan edustalla lähes kolme vuosisataa. Monet olivat saapuneet todistamaan historiallista tykin nostoa ja toivottivat sen suosionosoituksilla pinnalle.

Tutkijoiden mukaan aluksessa oli 24 kanuunaa. Tutkimuksissa kiinnostavimpana onkin pidetty aseita, joilla Mustaparta sai merten kauhun maineen. Nostettu tykki on niin perusteellisesti sementoitunut vuosisataiseen hiekkaan, että tutkijoilla kestää vuosia päästä itse kanuunan pintaan käsiksi.

Mustaparta itse kuoli taistelussa joitakin kuukausia lippulaivansa uppoamisen jälkeen. Hän jäi kuitenkin elämään romantisoiduissa merirosvotarinoissa ja -hahmoissa, viime vuosina tunnetuimmin innoituksena Pirates of the Caribbean -elokuviin.

Lähteet: AP, YLE Uutiset