Professori: Karppaus on humpuukia

Sydänliiton puheenjohtaja Matti Uusitupa lyttää karppauksen humpuukiksi. Uusitupa kommentoi karppausta eli vähähiilihydraattisen ruokavalion noudattamista torstaisessa A-talkissa.

terveys

Ravitsemusgenomiikan ja -genetiikan professori Matti Uusituvan mielestä karppaamista ei ole tutkittu tarpeeksi ja ihmiset poimivat tiedoista vain sen, mikä tukee heidän omia näkemyksiään. Hän pitää erittäin ongelmallisena sitä, että karppausta suositellaan myös lapsille ja nuorille.

- Lapset eivät saa karpata. Se yksipuolistaa ruokavaliota. Kohta meillä on kaikki suomalaiset jollakin dieetillä. Ihmiset tarvitsevat tervettä maalaisjärkeä nyt ruokailuun, Uusitupa sanoi.

A-talkissa vierraillut ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen sen sijaan uskoo, että karppaaminen on ollut onnenpotku suomalaisille, sillä ihmiset ovat tulleet tietoisiksi hiilihydraattien haitoista.

Vähähiilihydraattisen ruuan kannattajat välttelevät muun muassa pastaa ja perunaa, ja täyttävät vatsansa esimerkiksi lihalla, voilla, kasviksilla ja marjoilla.

Virallisten ruokasuositusten kannattajat puolestaan pelkäävät, että vähähiilihydraattinen ruokavalio voi vaarantaa jopa terveyden.

Lähteet: YLE Uutiset