ARS täyttää Kiasman odotukset

Afrikan nykytaiteeseen painottuva ARS 11-näyttely on täyttämässä Kiasman kävijäodotukset. Huhtikuun puolivälissä avattu näyttely on tähän mennessä vetänyt yli 125 000 kävijää

kulttuuri
Ars 11 näyttelyn teoksia taidemuseo Kiasmassa.
YLE

ARS järjestetään viiden vuoden välein. Museolehtori Minna Raitmaa kertoo näyttelyiden keräävän aivan erityisen taideharrastajien joukon - sellaisen, joka ei muuten välttämättä harrasta kuvataiteita lainkaan.

- Tyypillinen ARS-kävijä on sellainen, joka käy harvoin taidemuseossa, eli käy vain silloin, kun jotain todella merkittävää tapahtuu. On jopa on tällainen kävijäryhmä, joka käy katsomassa vain ARS-näyttelyt, eikä kovin paljon muuta siinä välilä.

Raitmaan mukaan kävijät ovat olleet näyttelystä innoissaan.

- Jotkut ovat toivoneet, että täällä saisi olla yötä, kun on niin paljon katsottavaa

ARS-näyttelysarja täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Näyttely on auki vielä marraskuun ajan.

Lähteet: YLE Helsinki