1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomen seitsemäs ihme taipuu kotiuuniin

Maailman seitsemänneksi ihmeeksikin luonnehdittu Lemin särä sopii hyvin kotikokkienkin ruokalistalle. Koivukaukalossa valmistettava lammasherkku onnistuu kotona helpoilla ohjeilla.

liharuoat
Lemiläistä särää puukaukalossa tarjolla.
YLE

Lemin särä, eli koivukaukalossa valmistettu lammaspaisti on laajasti tunnettu suomalainen perinneruoka. Ruoka ei ole pikaruokaa, vaan valmistaminen vaatii useita tunteja. Särän tekeminen onnistuu silti helposti myös kotona.

Jos koivukaukaloa ei ole saatavilla, suosittelee Sirkku Pekkanen Lemin kotiseutumuseosta esimerkiksi kannellista savipataa. Oleellista särän pitkässä valmistuksessa on lihan pitäminen kosteana. Lihan voi myös peittää foliolla alkukypsennyksen jälkeen, ettei kosteus haihdu.

Kotioloissa särän tekoon tarvitaan 2-3 kiloa lampaan paistia. Suolattu liha laitetaan aluksi paistumaan kuumaan (noin 250 astetta) uuniin noin puoleksi tunniksi. Lihaa pitää kypsennyksen aikana käännellä, että se ruskistuu kauttaaltaan. Tämän jälkeen liha peitetään ja lämpöä lasketaan noin 150 asteeseen.

Mikäli padasta loppuu neste, pitää mukaan lisätä noin kahvikupillinen vettä. Uuniin voi myös laittaa vesiastian lihaa kosteuttamaan. Lihan annetaan kypsyä 4-5 tuntia, jonka jälkeen samaan vuokaan laitetaan kuoritut, kypsiksi keitetyt perunat. Perunat laitetaan kypsymään ja maustumaan lihan alle. Perunat saavat kypsyä lihan alla tunnin verran.

Särä ei tarvitse mausteeksi muuta kuin suolaa. Tämäkin on tosin näkökulmakysymys.

- Eräs pappa oli kerran särää syömässä ja mausteista puhuttaessa hän pomppasi ylös ja sanoi, että "suola ei ole mauste, vaan säilöntäaine", nauraa Sirkku Pekkanen.

Särän kaverina tarjotaan perinteisesti rieskaa ja voita, sekä jälkiruokana rusinasoppaa. Ruokajuomaksi sopivat vesi ja kotikalja.

Lähteet: YLE Etelä-Karjala

Lue seuraavaksi