1. yle.fi
  2. Uutiset

Rykiminen aiheuttaa hurrikaanin kurkkuun

Parhaimmillaan ääni ei ole tasaista virtaa, vaan se on ilmeikästä ja elävää. Tunne kuuluu helposti äänessä ja pieni hymy puhuessa tuo kauniin mausteen ääneen. Äänen tuottamisen pohjalla tärkeimpänä elementtinä on hengitys.

hengityselimistö
Suu auki.
YLE / Hanna Poikolainen

Puhujan on tärkeää löytää oma puhekorkeutensa, sillä liian matalan tai korkean äänen käyttö rasittaa äänielimistöä, sanoo voice massage-terapeutti Niina Helminen. Hän muistuttaa, että äänen terveyden taustalla on loppujen lopuksi pienet asiat.

Esimerkiksi rykiminen on kurkulle hurrikaani, toteaa Helminen. Ihmisten olisi hyvä välttää rykimistä ja se tulisi korvata juomalla tilkka vettä tai vaikkapa nielaisemalla.

Myös aamukäheys vaivaa monia. Käheys johtuu siitä, että meillä kaikilla on herkät limakalvot kurkunpäässä ja niiden käyttö ei onnistu täydellä voimalla heti aamusta, kertoo Helminen. Limakalvot kaipaavat käyttäjältään pientä herättelyä. Aamulla herättyään voi harrastaa esimerkiksi äänen avauksia tai hengitysharjoituksia kehottaa Helminen.

Äänihuulet kaipaavat huoltoa

Ääni on uloshengityksen jatke, sanoo Helminen. Hengitystekniikan pitää olla hyvässä kunnossa, jotta ääni on kestävä ja pysyy puhtaana pitkään.

Äänen kannalta tärkeiden äänihuulten kuntoa voi edistää terveillä elämäntavoilla. Esimerkiksi tupakointi ja alkoholin käyttö ovat myrkkyjä herkille nielun alueille. Myös flunssat ja pöpöt ovat äänihuulten ja kurkun alueen vihollisia. Joidenkin sairauksien lääkitykset voivat vaikuttaa ääneen, kertoo Niina Helminen. Lääkkeiden vaikutukset näkyvät muun muassa liiallisena liman muodostuksena tai vaihtoehtoisesti limakalvojen kuivumisena.

Niina Helmisen keino puheäänen parantamiseen on voice massage eli hierontahoito, joka kohdistuu ylävartalon alueelle. Tavoitteena on lihaskireyksien helpottaminen äänentuoton alueilta. Hieronnalla usein haetaan lisää tilaa henkilön hengitykselle.

Lähteet: YLE Pohjanmaa

Lue seuraavaksi